Irlanti, Matkat

3 kirjastovierailua Irlannissa

Irlantia kuvataan usein tarinankertojien saarena: sen turpeiset suomaat, jyrkät rantakalliot, eläväiset kylät ja tuoppien äärellä kulutetut tunnit tarjoavatkin pohjattoman lähteen kaikille tarinoiden perässä kulkijoille. Inspiroivan maisemansa lisäksi Irlannin pääkaupunki Dublin on Unescon nimeämä Kirjallisuuden kaupunki ja, sangen osuvasti, yksi Dublinin vierailluimmista kohteista onkin kirjasto ja yksi vanha kirja – nämä ovat Trinityn yliopiston kirjasto Long Room, ja kirjaston alakerrassa sijaitseva Book of Kells.

Olen kirjoittanut Long Roomista aiemmin, joten nyt on aika laajentaa kirjallisia horisontteja, ja vierailla Irlannin saaren muissa kirjastoissa, jotka ovat yhtä viehättäviä kuin Long Roomkin.

1 Marsh’s Library, Dublin

Pysytään alkuun kuitenkin Dublinissa ja vieraillaan Marsh’s Libraryssa, joka sijaitsee aivan kulman takana Pyhän Patrickin katedraalista. Kirjaston rakennutti Trinityn yliopiston provosti, Narcissus Marsh, 1700-luvun alussa. Suurelle yleisölle (tarkemmin määriteltynä ”tutkintonsa suorittaneille ja herrasmiehille”) kirjasto aukesi vuonna 1707 ollen näin Irlannin vanhin julkinen kirjasto. Jos olet liikenteessä Hop-On-Hop-Off-bussin kyydissä, menopeli kulkee aivan kirjaston muurin viertä ja suosittelen hyppäämään bussista täällä! Muuriin rakennettu sisäänkäynti tuo mieleen Harry Potterit, ja kun astuu kirjastoon sisään, tuntuu siltä kuin astuisi yhteen Hogwartin pienistä lukusaleista.

Kun Marsh’s Library avattiin, teokset sen hyllyillä olivat niin arvokkaita, että joskus niitä pääsi lukemaan vain pieneen häkkiin. Tästä huolimatta viereisen Pyhän Patrickin katedraalin viekas dekaani, Jonathan Swift, onnistui jättää omia merkintöjään lukemiensa kirjojen sivuille. Swiftin lisäksi esimerkiksi James Joyce on vieraillut Marsh’s Libraryssa.

Vinkki: Jos jatkat matkaa kohti etelää pitkin Patrick Streetiä, tulet muutamassa minuutissa täydelliseen esimerkkiin dublinilaiskahvilasta: Fumbally Cafésta saa esimerkiksi 3FE-kahvia, terveellisiä lounaita ja gluteenitonta suklaakakkua.

Marsh's Libraryn sisäänkäynti. Osoite: St Patrick's Close, Dublin 8.

Marsh’s Libraryn sisäänkäynti. Osoite: St Patrick’s Close, Dublin 8.

Kuva: Flickr Common, Sitomon. Sisällä kirjastossa ei saa valokuvata.

Kuva: Flickr Common, Sitomon. Sisällä kirjastossa ei saa valokuvata.

2 Armagh Public Library

Seuraavaksi piipahdamme Pohjois-Irlannin puolella Armagh’n viehättävässä kaupungissa, kiipeämme yhdelle sen kukkuloista, etsimme oikean rakennuksen ja soitamme ovikelloa: tervetuloa Armagh Public Libraryyn!

Kun Marsh’s Library oli koko Irlannin vanhin kirjasto, tämä puolestaan on Pohjois-Irlannin vanhin julkinen kirjasto. Oven yläpuolelta löytyy osuva kreikaksi kirjoitettu teksti ”SIELUN LÄÄKEKAUPPA”. Armagh Public Libraryssa vanhojen kirjojen sivujen sulotuoksu valtaa sielun ja tänne tekee mieli pysähtyä pidemmäksikin aikaa tunnelmoimaan – onnellisia ovat he, jotka työskentelevät täällä! Myös Armagh Public Librarylla on oma Swift-yhteytensä, sillä täällä on esillä Gulliverin retkien ensipainos, jonka sivuilta löytyy kirjailijan itsensä tekemiä merkintöjä. Pieni draama sivujuonteena: lasikaapissa sijaitseva teos varastettiin vuonna 1999, mutta saatiin kaikkien maailman lukutoukkien onneksi takaisin vuonna 2001.

Vinkki: Kirjastovierailun jälkeen kannattaa käydä kurkkaamassa kulman takana sijaitsevaa Saint Patrick’s Church of Irelandia, minkä jälkeen voikin jo suunnistaa lounaalle vastapäiseen 4vicarsiin. Olen kirjoittanut Armagh’sta tässä linkissä.

Armagh on Irlannin pienin kaupunki ja oiva päiväretken kohde.

Armagh on Irlannin pienin kaupunki ja oiva päiväretken kohde.

Armaghin kirjasto on viehättävä ja pieni. Henkilökuntaa voi pyytää näyttämään teoksia hyllyiltä, itse niihin ei saa koskea. Joukossa on myös useita matkakirjallisuuden vanhoja klassikoita.

Armaghin kirjasto on viehättävä ja pieni. Henkilökuntaa voi pyytää näyttämään teoksia hyllyiltä, itse niihin ei saa koskea. Joukossa on myös useita matkakirjallisuuden vanhoja klassikoita.

3 The Linen Hall Library, Belfast

Belfastin vanhin kirjasto on vuodelta 1788, ja sen perustivat ”kaupungin kunnianarvoista plebeijit”. Kirjaston toinen johtaja oli eräs Thomas Russell, joka rypi syvällä päiväpolttavassa poliittisessa aallokossa, United Irishmenin riveissä. Hänet pidätettiin kirjaston tiloissa vuonna 1796 ja teloitettiin.

Pohjois-Irlannin poliittisessa maailmassa luoviakseen kirjasto julistikin 1700-luvun lopulla, että vaikka se hankki kokoelmiinsa poliittisia ja uskonnollisia teoksia, aiheista ei saanut keskustella kirjaston seuroissa. Vuonna 1802 kirjasto muutti White Linen Hallin tiloihin nykyisen Belfastin kaupungintalon paikalle. Lähes koko 1800-luku oli kuitenkin kamppailua kirjaston olemassaolon puolesta. 1890-luvulla Belfastin vaurastuttua kirjaston oli siirryttävä uuden kaupungintalon rakennusten tieltä nykyiselle paikalleen, lähes kaupungintaloa vastapäätä.

Osuvasti myös nyt löytyi yhteys kudontatalouteen: nykyiset tilat olivat toimineet erään liinavaatetehtaan varastona. Nykyään Linen Hall Libraryssa on maailmanlaajuisesti tunnustettu kokoelma Irlannin poliittista kirjallisuutta. Kirjastossa on hurmaavan vanhanaikainen tuntu: kun astut sisään, törmäät ensimmäisenä pieneen turistikauppaan ja, jos satut vierailemaan lounasajan tietämillä, kodikas keiton tuoksu leijailee ilmassa, kirjaston kahvilan valmistautuessa vastaanottamaan lounasasiakkaitaan.

Vinkki: Kymmenen minuutin kävelymatkan päässä, toisella puolella Belfastin vanhan kaupungin aluetta sijaitsee koko kaupungin paras kahvila, Established Coffee.

Sateisena päivänä Belfastin Linen Hall -kirjastossa on mukava viettää muutama tovi sen kokoelmia ja yksityiskohtia tutkien.

Sateisena päivänä Belfastin Linen Hall -kirjastossa on mukava viettää muutama tovi sen kokoelmia ja yksityiskohtia tutkien.

Kirjastossa on myös pysyvä julistenäyttely Irlannin väkivaltaisen konfliktin ajoilta.

Kirjastossa on myös pysyvä julistenäyttely Irlannin väkivaltaisen konfliktin ajoilta.

Astu sisään, tartu kirjaan ja lue...

Astu sisään, tartu kirjaan ja lue…

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Anna / 270 degrees August 5, 2016 at 5:05 PM

    Apua, miten upeita kirjastoja! Juuri tuolta oikean kirjaston kuuluisi mielikuvissani näyttää. Mieletön tunnelma 🙂

  • Reply sateenmuru August 6, 2016 at 8:59 AM

    Kiitos Anna! Niinpä, Irlannista löytyy näitä pieniä tunnelmallisia nurkkauksia vähän jokaiselta elämänsaralta. 🙂

  • Leave a Reply