Matkat, Wales

Airbnb: Avalon Lodge, Brecon Beacons National Park, Wales – osa III

Seuraavana aamuna, yhä hengissä, oli ihana tunne herätä raikkaassa walesilaisilmassa. Vuode oli ollut lämmin kiitos sähkölämmitteisen petauspatjan, ja heti alkuun on todettava, että minulla olikin ollut jo ikävä asettaa jalat vasten puulattiaa sängystä ylös noustessa.

Ah, ihana puulattian tuntu jalkojen alla.

Ah, ihana puulattian tuntu jalkojen alla.

Tähän mennessä talo tuntui jo tutulta, eikä outoja ääniä kuulunut, ja pääsimme molemmat siihen mökkimäiseen tunnelmaan, jota olimme havitelleet. Huomasin hyllyllä joitain emäntämme Adele Nozedarin kirjoittamia teoksia puutarhanhoidosta ja perinteisten karamellien valmistuksesta, ja oli helppo kuvitella joku työskentelemään tällaisessa tunnelmassa ideoiden, reseptien ja valokuvien kanssa. Kun aurinko nousi, talo oli hienosti valaistu, ja minua harmitti etukäteen ajatus paluusta Brixtonin Victorian aikaiseen kämppäämme. Matka oli jäänyt lyhyeksi, ja aloimmekin jo suunnitella, voisimmeko kenties joskus palata ystävien tai sukulaisten kanssa, ja kuinka pian.

Talolta pääsee nelituntiselle patikkakierrokselle eteläisen Walesin korkeimmalle huipulle, Pen y Fanalle, mutta koska meidän oli jätettävä tämä väliin, käyskentelimme vain hieman talon ympäristössä tutkimassa seutua. Isolla pihamaalla oli komea, riippuvaoksainen puu pienen virran äärellä; puunoksat olivat peittyneet harmahtavaan ja vihreään sammaleeseen. Silta virran yli johti keijumaisille maille, ja olin varma, että astelin pienten, kyyköttävien walesilaisten menninkäisten selkäkumarasta muodostuneilla mättäillä. Löysimme puuhun sidottuja kaukaisuuteen katoavia vaijereita, ja kaatuneita puita, joiden juurakot muistuttivat hyökkääviä hirviöitä. Ilma oli raikas ja kuulas sunnuntaiaamuinen ilma, ja yritin taltioida sitä keuhkoihini niin paljon kuin suinkin.

Myös Lodgen ulkopuolelta löytyi mielenkiintoisia yksityiskohtia, kuten nämä kaukaisuuteen katoavat köydet.

Myös Lodgen ulkopuolelta löytyi mielenkiintoisia yksityiskohtia, kuten nämä kaukaisuuteen katoavat köydet.

Liukuisin mielelläni näitä pitkin virran toiselle puolelle.

Liukuisin mielelläni näitä pitkin virran toiselle puolelle.

Supersankarimaisella aisaparillani on silmää väreille, ja maailman pienille ihmeille. Kuva: M. Corrêa.

Supersankarimaisella aisaparillani on silmää väreille, ja maailman pienille ihmeille. Kuva: M. Corrêa.

Jälleen kerran, kuva: M. Corrêa.

Jälleen kerran, kuva: M. Corrêa.

Metsässä tunsin oloni walesilaiseksi tontuksi. Ja ilmeisesti myös näytin siltä. Kuva: M. Corrêa.

Metsässä tunsin oloni walesilaiseksi tontuksi. Ja ilmeisesti myös näytin siltä. Kuva: M. Corrêa.

Tunnin käyskentelyn jälkeen hyppäsimme autoon ja aloimme ajaa takaisin kohti Talybont-on-Uskia jättääksemme avaimet kyläkauppaan. Mutta koska epätoivoisesti halusimme pidentää vierailuamme Brecon Beaconsin kansallispuistossa, pysähdyimme muutaman minuutin ajomatkan päässä Lodgelta sijaitsevalle teehuoneelle, jota Adele oli suositellut.

Ah, taivaat maan päällä, The Old Barn Tea Room tarjosi lämpimän vastaanoton meille väsyneille matkalaisille (kyllä, tunnin käyskentely metsikössä vaatii veronsa…). Teehuoneena toimiva navetta oli vanhanaikainen ja tilava huone, jonka kattoa komistivat tukevat parrut. Tarjolla kupujensa alla oli valikoima vanhanaikaisia rehtejä kakkuja, joista huomioni kiinnittyi heti kermaiseen mansikkakakkuun. Kahvi oli parasta matkan aikana nautittua, ja sitä kuluikin koko pannu.

Ja, kenties alitajunnassani vaikuttavan Chatwinin yllyttämänä, unohdin hattuni teehuoneen pöydälle. Ehkä Wales voisikin olla paikka, johon ripustaa hattuni pysyvämmin?

Seuraa kuvia teehuoneesta ja sen ympäristöstä.

Seuraa kuvia teehuoneesta ja sen ympäristöstä.

Pidän perinteisistä teehuoneista perinteisine kakkuineen. Pöydällä nökötti myös emäntämme puutarhaopus.

Pidän perinteisistä teehuoneista perinteisine kakkuineen. Pöydällä nökötti myös emäntämme puutarhaopus.

Tässä kaadetaan tietysti Walesin matkan parasta kahvikupposta. Ja mikä astiasto!

Tässä kaadetaan tietysti Walesin matkan parasta kahvikupposta. Ja mikä astiasto!

Myös kissa piti teehuoneen tarjonnasta, ja kärkkyi otollista hetkeä livahtaakseen sisään.

Myös kissa piti teehuoneen tarjonnasta, ja kärkkyi otollista hetkeä livahtaakseen sisään.

Tämä vesiallas oli aivan mutkan takana teehuoneelta. Ja täällä, hyvä lukija, huomasin unohtaneeni hattuni. Kylmä viima muistutti siitä.

Tämä vesiallas oli aivan mutkan takana teehuoneelta. Ja täällä, hyvä lukija, huomasin unohtaneeni hattuni. Kylmä viima muistutti siitä.

Walesin kukkuloilta.

Walesin kukkuloilta.

Kaiken kaikkiaan, ensimmäinen Airbnb-kokemukseni oli menestys, ja aion käyttää sitä jatkossakin. Pidin siitä, että asunnon kautta pääsee näkemään aluetta ikään kuin paikallisen silmin, enkä ikävöinyt aamuheräämistä steriilissä hotellivuoteessa, tietäen, että kaikkialla ympärilläni olisi tusinoittain, kenties jopa sadoittain, tismalleen samanlaisia petejä. Sanalla sanoen, pidin Airbnb:n tarjoamasta yksilöllisyydestä. Pidin myös talon lämmittämisestä takkatulen avittamana, sillä takan tuoksu toi mieleeni muistoja ensimmäisestä erakkokokemuksestani, kun työskentelin luksusluokan kalastajahotellissa, Delphi Lodgessa, Irlannin länsirannikolla, ja minun vastuulleni kuului Lodgen kahden takan sytytys ennen illallista. Milloin hotellihuoneet saavat meissä tällaisia muistoja aikaan?

Avalon Lodge tarjosi juuri sopivan miniloman Lontoon kuluttamalle mielelleni, ja innostuimme molemmat ajatuksesta Walesiin muutosta. Mutta sitten, kun lähestyimme Lontoota sinisen hetken aikaan, lipuessamme kohti keskusta kiiltäväkupeisten autojen letkassa, korkeiden lasihohtoisten rakennusten keskellä, mainostaulujen kohotessa kohti taivasta ja muutaman vihreäkupolisen kirkon puhkoessa Lontoon siluettia, huokasin ja tunnustin itselleni: tässäpä kaupunki, jossa asua.

Ainakin toistaiseksi.

Aisaparini innostui luonnostelemaan mulkosilmiä. Pieni sydän on omaa kynänjälkeäni...

Aisaparini innostui luonnostelemaan mulkosilmiä. Pieni sydän on omaa kynänjälkeäni…

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply