Etelä-Afrikka, Lontoo UK, Matkat

Brixton – Kapkaupunki – Brixton

Brixton on monikulttuurisin paikka, jossa olen koskaan asunut, ja jostain syystä kaupunginosan ihmisvilinä tuo mieleeni talveni Etelä-Afrikassa, ja erityisesti tammikuun Kapkaupungissa. Usein tuntuu siltä, että vain sumuisen sateinen sää muistuttaa minua siitä, että Etelä-Afrikan suurkaupunkien sijaan asun Lontoossa.

Etenkin ensimmäisinä päivinä Kapkaupungissa kaduilla kävely oli kuluttavaa: nuoret pojat pysäyttelivät pyytääkseen rahaa, rastafat huutelivat perääni (mutta tämä oli oma vikani, sillä kuljin jamaicalaisissa merimieshousuissa) ja epämääräiset tyypit alkoivat seurata, jos satuin hieman epämääräisemmille kaduille tai pidin kameraa esillä liian kauan. Tämän lisäksi olin pölähtänyt Kapkaupunkiin lähes suoraan Tihusniemen metsistä, joten jo pelkkään ihmisvilinään, yleiseen hälinään ja yli 40-asteiseen auringonpaisteeseen tottuminen vei aikansa.

Kapkaupungin kaduilla.

Kapkaupungin kaduilla.

Lontoossa opin kuitenkin nopeasti nauttimaan Brixtonin hälinästä, eivätkä kadut tunnu uhkaavilta, vaikka alueen jengipomoista ja nuorisorikollisista varoitellaankin. Oikeastaan pidän Brixtonin hälinästä enemmän kuin vaikkapa Oxford Streetin ostoskadusta, jolla ihmiset tungeksivat vaatekaupasta toiseen tai tukkivat tien jonottamalla Ugg-liikkeisiin alennusten aikaan. Brixtonissa hälinä syntyy radiosta raikavasta reggaesta, 10-vuotiaan pojan taiturimaisesta rummutuksesta maanalaisen suulla, kiihkouskovaisten esitteiden jakelusta ja autoista, sireeneistä, ihmisten huuteluista ja nauruun remahtamisista. Oxford Streetin hälinä on tukahtunutta, massan toppatakkeihin kietoutunutta ja kulutusjuhlan puristukseen jäänyttä ahdistunutta huutoa.

Erään toisen murhan muistomerkki Sowetossa, Johannesburgissa.

Erään toisen murhan muistomerkki Sowetossa, Johannesburgissa.

Koska Brixton tuo päivittäin mieleeni Etelä-Afrikan, ja koska sattumalta huomasin kävelleeni Sharpevillen verilöylyn muistomerkin ohi kymmeniä kertoja Brixtonin aukion ylittäessäni, yritin löytää tietoa siitä, kuinka suosittu Brixton on ollut eteläafrikkalaisten maahanmuuttajien keskuudessa. Toistaiseksi olen saanut vain selville, että Johannesburgissa on Lontoon Brixtonin mukaan nimetty kaupunginosa ja että Brixton on ollut erityisesti eteläamerikkalaisten ja Karibian meren alueen asukkaiden suosiossa Lontooseen saavuttaessa – mutta ei mainintaa eteläafrikkalaisesta muuttoliikkeestä. Sen verran kuitenkin onnistuin saamaan selville, että Brixtonin viktoriaanisen kirjastorakennuksen vuodelta 1892 rahoitti sokeripalan keksijä Henry Tate.

Brixtonin maine Lontoossa on kaksijakoinen: netistä löytyy paljon valitusta sen rauhattomuudesta ja väkivallasta, kun taas Brixtonissa kohtaamani ihmiset taas ylistävät aluetta, eivätkä ole halunneet muuttaa muualle tänne asetuttuaan.

Itse olen pysynyt poissa Brixtonin kaduilta yömyöhäällä, enkä kanna kameraa olallani Brixtonin kaduilla kävellessäni, mutta tunnustettava on: kun palaan keskustasta takaisin Brixtoniin, huokaisen ja rentoudun. Brixtonin ihmisvilinä on erilainen kuin muilla kiertämilläni Lontoon alueilla. Suomalaiseen, skoltantilaiseen ja irlantilaiseen rauhaan tottuneelle Brixton on hieman eksoottinen. Se muistuttaa minua siitä miksi pidän matkustamisesta ja uusiin kulttuureihin tutustumisesta. Se ei opeta minulle vain Lontoosta ja imperiumin asemasta ja vaikutuksesta maailmanlaajuisesti, vaan se opettaa minulle myös itsestäni ja omasta suhtautumisestani maailmaan.

Odotan innolla tutkimusmatkojani Brixtonissa.

PC254292

Matkalla Sharpevilleen.

 

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply