Irlanti, Matkat

7 seikkaa Dublinista – pahe viikon jokaiselle päivälle

Dublinissa asuminen olisi varmasti ollut tähänastisen elämäni hienoimpia kokemuksia – jollen olisi heti perään muuttanut kokonaisvaltaisesti mahtavaan, elämyksellisesti kaiken kattavaan, iki-ihanan upeaan Lontooseen. Mutta nyt, Lontoon nostattamien tomujen laantuessa täällä Naantalissa, ja vienojen sadepisaroiden ropistessa parvekkeen lasiruutuja vasten, Dublin hiipii mieleeni : ah, Brother Hubbardin sunnuntaiaamiaiset, Pohjois-Dublinin rappioromantiikka, Yrjöjen aikainen, romahtamispisteessä oleva arkkitehtuuri, dublinilaiskirjailijat ja heihin liittyvä paheellisuus!

Seuraa Sateenmurun lista kaikesta siitä, mitä jäin kaipaamaan Dublinista.

Brother Hubbardin marokkolainen aamupalalautanen.

Brother Hubbardin marokkolainen aamupalalautanen.

 

1 Brother Hubbard

Brother Hubbardista bloggaaminen oli ensimmäinen tekoni bloggarina. Ehkäpä, jonain päivänä, piipahdan Dublinissa vielä kerran ja kirjoitan Brother Hubbardista viimeisen merkintäni tähän blogiin? Kahvilassa tiivistyy se, mikä Dublinissa on parasta: into ja energisyys. Säiden – ja mielialan – ollessa synkimmillään, erityisesti sunnuntaisin, Brother Hubbardin aamiainen, lounas tai mikä tahansa muu ruoka pelasti päivän. Usein koko viikon. Lontoossa samanlaista, kätevän matkan päässä sijaitsevaa herkullisia aamiaislautasia tarjoavaa aamiaispaikkaa ei löytynyt, eikä sitä ole löytynyt täällä Suomessakaan.

Siksi ikävöin teitä, Brother Hubbard ja Brother Hubabrdin paheelliset puurot!

Joycenkin vierailema Sweny'sin apteekki on vapaehtoisten pelastama ja pyörittämä. Sen penkeillä voi juoda teetä ja osallistua lukupiireihin.

Joycenkin vierailema Sweny’sin apteekki on vapaehtoisten pelastama ja pyörittämä. Sen penkeillä voi juoda teetä ja osallistua lukupiireihin.

2 Sweny’s Pharmacy

Jos Brother Hubbardiin tiivistyy dublinilaisen energinen innokkuus, niin Sweny’s Pharmacyn sitruunantuoksuiseen ja yli satavuotiaaseen apteekkiin ja sen ympäristöön tiivistyy paitsi oleellinen osa Dublinin merkittävintä kirjallisuushistoriaa, myös omaa Dubliniin liittyvää henkilöhistoriaani. Tänne kävelin kesällä 2013 lähes suoraan lentokenttäbussista, täällä jouduin juttusille Joyce-intoilijoiden kanssa, täällä ajatus lopullisesta muutostani Dubliniin kiteytyi pian toteutuvaksi teoksi. Sweny’s Pharmacyyn voi vain piipahtaa imemään hetkeksi 1900-luvun alun tunnelmaa, täältä löytyy erityisesti irlantilaista ja dublinilaista kirjallisuutta matkalukemiseksi ja tietysti, pala sitruunasaippuaa. Apteekki sijaitsee kulman takana Merrion Squaren kulttuurikorttelistosta, missä moni dublinilainen kynäilijä on elänyt, juopunut, rakastanut, kadottanut rakkauden, juopunut lisää ja lopulta kadonnut itse.

Ha'Penny Bridge, Dublin.

Ha’Penny Bridge, Dublin.

3 Liffey ja Ha’Penny Bridge

Ensimmäinen asumani kaupunki (muistaakseni), jota halkoo ja jonka kaupunkikuvaa määrittää selkeästi joki, on Dublin. Dublin syntyi Liffeyn äärelle, ja Liffey on yhä kaupungin elämänvesi: se jakaa kaupungin eteläiseen ja pohjoiseen, hienoon ja rappiolliseen, sen äärellä tavataan, erotaan ja tavataan uudestaan. Siitä kirjoitetaan, runoillaan ja sen äärellä lauletaan. Thamesiin verrattuna Liffey on vain pieni puro, mutta silti, nyt kun Thamesin ruskeana vellova massa ei kuohuta mieltäni enää päivittäin, muistan satunnaisesti Liffeyn vähäeleisen virran ja hennosti sen yli kurottavan kaksisataavuotisen, mutta yhä nuoruuden kukoistuksessaan kauniisti kaartuvan rautasillan, Ha’Penny Bridgen. Siltaan liittyy monia paheellisia tarinoita aina kidutusvälineistöstä rakastavaisten lemmenlauluihin ja tänäkin päivänä, tuhannet paheesta toiseen kiiruhtavat jalkaparit ylittävät sen.

Dave kurkkaamassa onko pitsa valmis Dun Laoghairen sunnintaimarkkinoilla.

Dave kurkkaamassa onko pitsa valmis Dun Laoghairen sunnintaimarkkinoilla.

4 Pitsat

Italialaisten ravintoloiden olemassaoloa ei toki tarvitse perustella missään päin maailmaa, mutta sanotaan silti: Dubliniin muutti 1800- ja 1900-lukujen mittaan mittava italialaisväestö, jotka vastasivat sittemmin monista kaupunkilaisten vatsoihin soljuneista herkuista, kuten jäätelökaupasta ja fish & chipsiestä. Joten vaikka moni matkailija metsästää tien päällä ”aitoja makuelämyksiä”, Dublinissa näiden joukkoon voi hyvällä omatunnolla, (paheetta!), laskea siis myös italialaiset ravintolat. Suosimani jäätelö Dublinissa oli dingleläisen Murphy’sin merisuolajäätelö, parhaat fisut ja potut löysin P. Mac’s-pubista (ja Donegalin hiekkarannoilta) ja espresson Bachelors Walkin Terra Madresta (ja Waterfordin Emiliano’sista). Mutta pitsa, pitsa, paras pitsa, se löytyi vaihtelevasti joko Daven puu-uunivaunusta tai Crane Lanen Skinflintistä. Kannattaa siis metsästää Daven liikuteltava puu-uunipitsakoju käsiinsä tai poiketa Temple Barin kapealle syrjäkadulle pitsojen ja punaviinikarahvien äärelle.

VCC:n salakapakan kattoterassi. Alakerran salin tunnelma on hienovaraisen viettelevä.

VCC:n salakapakan kattoterassi. Alakerran salin tunnelma on hienovaraisen viettelevä.

5 Juomat

No, nyt kun viiniasioihin päästiin, niin kyllä täällä hiljaisten karaokekuppiloiden luvatussa maassa, Suomessa, välillä kaiholla muistelee dublinilaisravintoloiden vilskettä. Irkkumusiikkisessiot Cobblestonesissa, yömyöhäiset turinatuokiot tuoppien äärellä kuningatar Viktorian aikaisissa tai kirjallisuushistoriallisesti merkittävissä (a-hem…) pubeissa, cavat entisessä pankkirakennuksessa palmujen ja vaaleanpunaisten marmoripylväiden katveessa ja  rommipohjaiset drinkit Bossa Novan tahtiin Temple Barin salakapakassa… kippis näille paheille!

Temple Barin sivukadulla.

Temple Barin sivukatu Crane Lane: täällä sijaitsee Skinflint.

6 Kadut

Ensisilmäyksellä Dublin vaikutti minusta suurehkolta ja hieman sekavalta. Mutta pariin kertaan kaupungin laidalta toiselle käveltyä huomaa, että Dublin on pieni: keskusta on tiiviisti rakennettu, sen kadut ovat yleensä vilkkaat ja jokaisella alueella on oma erityinen tunnelmansa. Väliin pidin Pohjois-Dublinin rappeutuvista, punatiilisestä katukuvasta, jonka taakse on kätkeytynyt yksi Euroopan pahamaineisimmista punaisten lyhtyjen alueista, väliin pidin vintage-kauppoja ja kellariravintoloita pursuavasta South William Streetistä, väliin vehreää Phoenix Parkia halkovasta viivasuorasta tiestä. Dublinin kaduilla kuulee päivän mittaan tusinaa eri kieltä, ja törmää mitä erilaisimpiin hahmoihin: ei ihme, että kaupungista on syntynyt niin monta maailman lukutoukat valloittanutta tarinaa.

Paheellinen kakkupala.

Paheellinen pala kakkua.

7 Paheet

Dublinin katukuvassa ei voi välttyä näkemästä elämän paheellista puolta, ja vaikka osa Wilden perillisistä onnistuukin kietomaan dekadentit tapansa hienostuneeseen silkkiin ja samettiin, osalle yhteiskunnasta tämä on mahdotonta. Dublinin keskeisillä turistialueilla, Liffeyn varrella, Temple Barilla, Grafton Streetillä, näkee päivittäin narkomaaneja, kodittomia ja päihtyneitä teinivanhempia lastenrattaineen. Lounassushit Liffeyn äärellä meinasi mennä useaan otteeseen väärään kurkkuun, kun viereisen kukkaistutuksen takaa alkoi kohota imelä kannabistuotteen tuoksu. Mutta tämän, herkälle sielulleni liian rankan puolen elämän paheellisuudesta unohtaen kaipaan Pohjois-Dublinin kahvilaa nimetä Vice.

Vice, eli pahe, sijaitsee kapeassa luolamaisessa tilassa Luas-linjan varrella parin korttelin päässä Liffeystä, O’Connell Streetistä ja Jerviksen ostoskeskuksesta. Tänne istahdin, kun yritin päästä dublinilaisuuden ytimeen, sillä kadulle saatikka kahvilaan harvemmin eksyy turisteja: mikäli naapurissa sijaitseva tatuointikauppa ei sunnuntaikahvittelijoita aja tiehensä, niin viimeistään kahvilan yläkerrassa sijaitsevan yökerhon mainokset hoitavat tämän homman. Pidin Vicen kahvista enemmän kuin Brother Hubbardin palkituiden baristojen cappuccinoista, ja Vicesta saa myös Dublinin parhaan suklaakakkupalan.

Paheensa kullakin!

Lukkoja Ha'Penny Bridgen kaiteessa.

Lukkoja Ha’Penny Bridgen kaiteessa.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply