Dublin, Kirjallisuus

Dublinin ruoansulatuksesta

Yksi Dublinin henkeäahdistavimmista paikoista on Trinity Collegen ja vastapäätä sijaitsevan entisen Irlannin parlamentin väliin jäävä, jyrkästi Dame Streetiltä kohti O’Connell Streetiä kaartava tienpätkä College Green. Kun istuu linja-auton yläkerrassa sen ahtautuessa kaarteesta muu bussiliikenne parin sentin päässä ikkunaruudun takana, bussin madellessa nykien eteenpäin tai kaartuessa lähes kahden renkaan varassa, tuntuu siltä kuin olisi kelkkaretkellä jättiläisen nielussa.

Eikä tähän ahtaan tilan tuntuun edes tarvita tämän päivän liikennevirtoja: myös James Joyce huomasi sen yli sata vuotta sitten ja käytti hyväkseen teoksensa Ulysses kahdeksannessa, Aioliaa seuranneessa luvussa Laistrygonit. Homeroksella laistrygonien saaren jättiläisten kuningas Antifates paljastuu kannibaaliksi, Joycella tämä homeerinen teema muuttuu luvuksi ruoasta ja ruoansulatuksesta. Kahdeksannen luvun sisäelin onkin ‘oesophagus’, eli ruokatorvi.

Dublinin ruokatorvessa.

Dublinin ruokatorvessa.

Ja jos kaupunki voisi olla jättiläinen, tämä kaari Dublinissa olisi sen ruokatorvi. Lihapalat etenemässä nykien, välillä liukkaasti lipuen – ruokatorven pakonomaisten liikkeiden mukaan.

DublinMapSepia

Yksityiskohta Dublinin ruoansulatusjärjestelmästä.

Ruoan hajut ja ruoansulatukseen liittyvät ruumiintoiminnot vyöryvät hajujen ja muistumien virtana Leopold Bloomin mieleen hänen kävellessään kohti teoksen kuuluisaksi tehnyttä Davy Byrnesin kuppilaa Duke Streetillä. Luvun virkkeet ovat usein katkonaisia ja lyhyitä, mikä kuvastaa ruoansulatuskanavan peristalsiksen toimintaa; peristalsis antaa nimensä Joycen kahdeksannessa luvussa käyttämälle kirjoitustekniikalle.

Kahdeksannen luvun alussa Bloom ylittää Liffeyjoen pohjoisesta etelään O’Connellin siltaa pitkin, missä hän pysähtyy ruokkimaan lintuja:

The gulls swooped silently two, then all, from their heights, pouncing on prey. Gone. Every morsel.”

“Lokkeja sukelsi ääneti kaksi, sitten kaikki korkeuksistaan, iskien saaliin kimppuun. Mennyt. Jokainen muru.”

Linnut

Tämän jälkeen Bloom katsoo kelloa ‘time ball, joka osoittaa epämääräisen ajan “yli yksi”: vastapäisen rakennuksen katolla oli ennen pallo, joka laskeutui alas kellon ollessa yksi Greenwichin aikaan. Irlanti oli tuolloin kuitenkin 25 minuuttia GMT:ia jäljessä, joten tarkalleen ottaen pudonnut pallo ilmoitti ainoastaan, että kello oli yli 12.35.

Thomas Moore ja "veijarisormi"

Thomas Moore ja “veijarinsormi”

O’Connellin sillan jälkeen Bloom jatkaa D’Olier Streetin kautta (tekstissä mainittu Irish Times on sittemmin muuttanut läheiselle Tara Streetille) ja saapuu pian Fleet Streetin kulmaan, josta jatkaa matkaansa ohi oikealle jäävän parlamenttitalon ja vasemmalle jäävän Trinity Collegen ja Thomas Mooren patsaan viuhtovan sormen ali.

He crossed under Tommy Moore’s roguish finger. They did right to put him up over a urinal: meeting of the waters.”

“Hän meni kadun yli Tommy Mooren veijarinsormen alitse. Oikein tekivät kun panivat hänet kusiputkan yläpuolelle: vetten kohtaaminen.”

Thomas Moore (1779–1852) on suosittu irlantilainen runoilija, ja Meeting of the Waters (eli “vetten kohtaaminen”) hänen kuuluisin runoelmansa. Runoelman on inspiroinut luonnonkaunis kohta, jossa Avonmore- ja Avonbegjoet yhtyvät Avocajoeksi Wicklow’n kreivikunnassa.

Vaikeasta maineestaan huolimatta Joyce on myös humoristi, ja hänen kertojaäänensä sitoo Mooren patsaan sijainnin samalla paikalla ennen sijainneeseen, miehille tarkoitettuun yleiseen käymälään. Ja, kuten Bloom ironisesti lisää, viktoriaanisen ajan naisiin luonnonlait eivät ilmeisesti päteneet, sillä heille julkisia käymälöitä ei rakennettu:

Ought to be places for women. Running into cakeshops. Settle my hat straight.”

“Pitäisi olla paikkoja naisille. Juoksevat konditorioihin. Suoristamaan hattuni.”

Vihdoin bussi on päässyt ruokatorven nykivästä ahtaumasta ja astun ulos lähellä Grafton Streetiä. Ostoskadun kirkkaat valot, katumuusikoiden kakofonia ja ihmistungos auttavat ähkyyn kuin ähkyyn.

“Grafton katu iloisena alaslasketuin markiisein narrasi hänen aistejaan. Musliinikankaita, silkkirouvia ja hienoja naisia, valjaiden kilinää, kavionkopse paahteisella kivitiellä.”

Joycen mielikuvituksen tuottama Dublin on minulle aidoin ja mielenkiintoisin Dublin.

Grafton Street.

Grafton Street.

Kaikki suomennokset Leevi Lehdon, 2012, Gaudeamus

P.S. Joycen ajan jäätelökaupasta voi lukea täältä: Hokypoky penny a lump!

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply