Irlanti, Matkat

Glenveagh National Park, Donegal, Irlanti

Hylätyn oloiset, autiot, karut ja karheanruskeat joutomaat vetävät minua puoleensa maa toisensa jälkeen. Skotlannin ylämaiden louhikot Pohjois-Atlantin äärellä, Etelä-Afrikan Karoon laitamat, Donegalin mättäiset suomaat. Maiseman tyhjyys pakottaa mielen täyttämään tilan, eikä tarjoa valmiita merkityksiä. Kysymykset eivät saa vastausta. Mutta ne hiljenevät vähitellen, kunnes jäljellä on enää tuuli ja epäily lähestyvästä sateesta – häivähdys jostain alkukantaisesta, josta kaupungissa ei enää saa otetta.

Glenveagh National Park

Glenveagh on yksi Irlannin tasavallan kuudesta kansallispuistosta. Puisto sijaitsee luonnonkauniissa Donegalin kreivikunnassa Ulsterin provinssissa, ja kattaa 10 000 hehtaaria vuoristoista, louhikkoista ja soista turvemaata, jossa sijaitsee järviä ja metsiä ja jonka halkaisee keskeltä syvä vuono (Glenveagh) sekä 6 kilometriä pitkä kapea järvi (Lough Veagh). Veagh tarkoittaa iiriksi koivua, glenn laaksoa ja lough järveä (Lough kirjoitusasu tavataan usein järvien- ja paikkojennimissä: se on englantilaistettu vastine iirin järveä tarkoittavalle sanalle loch).

Glenveagh_Glen_II_sate

Glenveagh’n tiluksilla laiduntaa myös monisatapäinen punapeuralauma, joka tuotiin alueelle viktoriaanisena aikana 1800-luvulla. Päivisin peuroja on vaikea havaita, sillä niiden väritys sulautuu täydellisesti ympäröivään punertavanruskeaan maisemaan. Yleensä ne laskeutuvat kukkuloilta vain öisin, mutta tällöin vierailuaika puistossa on jo päättynyt ja portit suljettu. Mutta peurojen läsnäolon voi aistia, ja olen varma, että ne seuraavat tekemisiämme kukkuloilta, pilvirajan tuntumasta.

Näkymä peilikirkkaalle Lough Veaghille on yksi Irlannin vaikuttavimmista: ympäristöstään piittaamattomien, louhikkoisten ja turpeisten kukkuloiden juurelta järven rannalla kohoaa puiden latvojen ylle pieni pala harmaata linnanmuuria sekä kaksi tornia: yksi neliskanttinen ja toinen pyöreä. Harmaat pilvet laahaavat matalalla, kukkuloiden huiput ovat paksun usvamassan peitossa, mutta niiden juuret toistuvat täsmällisenä kopiona vedenpinnassa, kurottaen kohti Lough Veagh’n pohjaa.

Glenveagh_Castle_Glen_sateAlussa oli suo, kuokka ja Laosin kreivikunnan keinottelija

Glenveagh oli alun perin joutomaata, jolla käyskennellessään Laosin kreivikunnasta kotoisin oleva keinottelija John George Adair sai ajatuksen rakentaa järven rannalle asunnon. John Adair osti lukuisia pieniä maaosuuksia vuosina 1857–1859 ja loi näin Glenvieagh’na tunnetun alueen. Peri-irlantilaiseen tyyliin tuleva linnanherra hääsi yli 240 paikallista irlantilaista tiluksiltaan uutta valtakuntaansa varten, mikä jäi varjostamaan alueen varhaista historiaa. Irlannin maaseutu on tulvillaan tarinoita häädöistä, kurjuudesta ja nälästä, eikä Donegalissa kulkiessa voi olla näkemättä tienposkeen romahtaneita matalia mökkejä.

Glenveagh’n linnan rakentaminen aloitettiin vuonna 1867 ja mallina toimi kuningatar Viktorian Skotlannin asunto Balmoral. Julmana pidetyn linnanomistajan kuolema vuonna 1885, ja hänen lempeän vaimonsa Cornelia Adairin astuminen pussinsuunvartijaksi toi tullessaan paremmat ajat, kun linnanemäntä kunnosti puutarhojaan viktoriaanisen ajan vaateiden mukaisiksi, auttoi seudun köyhiä, järjesti lukuisia juhlia ja hoivasi belgialaisia sotilaita ensimmäisessä maailmansodassa.

Glenveagh_Garden_Swirls_sateMurhamysteeri ilman ruumista

Kun Cornelia Adair kuoli vuonna 1921, linna joutui rappiolle. Vuosina 1921–1929 Irlannin tasavaltalaisarmeijoiden joukot käyttivät linnaa tukikohtanaan Irlannin sisällissodissa. Linna sai uuden omistajan vasta vuonna 1929, jolloin amerikkalainen Harvardissa työskentelevä professori Arthur Kingsley Porter osti sen.

Linnan elämään astuivat jälleen juhlat ja leppoisa elämäntyyli, kun Kingsley Porterit kestitsivät lähinnä taidepiireistä tunnettuja vieraitaan. Mutta juhlahumua ja shampanjalasien helskettä ei ehtinyt kestää kauaa, sillä hajamielinen professori katosi vieraillessaan toisella asunnollaan Inishbofin saarella: vietettyään yön rakentamassaan venevajassa professori katosi jälkeäkään jättämättä. Tapaus oli Irlannin poliisin ensimmäinen murhatutkimus ilman ruumista, ja tuo oman lisänsä järkymmättömänä tummien pilvien alla seisovaan Glenveagh’n linnaan.

Mutta vaikka traaginen varjo oli jälleen laskeutunut linnan ylle, se ei kestänyt kauaa, sillä philadelphialainen miljönääri Henry McIlhenny, joka kuului kuuluisaan Tabascon keksijäsukuun, osti linnan vuonna 1937 ja alkoi viihdyttää siellä niin muusikoita, kirjailijoita ja taidemaalareita kuin Hollywoodin tähtiäkin, kuten Greta Garboa ja Charlie Chaplinia.

Sisällä linnassa on yhä helppo kuvitella menneiden aikojen shampanjan ja gin&tonicien täyteiset illallisjuhlat, seurapiirineidot hiipimässä huoneisiinsa korkokengät olkien yli heitettyinä, kapeilla, pehmeiden ja punaisten kokolattiamattojen päällystämillä ja intialaisten puuvillakankaiden verhoamilla käytävillä aamun sarastaessa Glenveagh’n kukkuloiden lomasta. Linna toimii museona, ja nykyään käytävillä pääsee käyskentelemään vain opastetun kierroksen mukana, mutta Gatsbyn aikakauden tyyliin sisustetuissa huoneissa voi yhä aistia tulevien illalliskutsujen odotuksen – tai haistaa takkatulen lempeän turpeen tuoksun kirjastohuoneessa, kun sateen ensimmäiset pisarat alkavat ropista vasten ruudukkoikkunaa.

Glenveaghin linnan takaa voi nousta kukkulalle, josta avautuu näkymä linnan ja kapean Lough Veagh’n ylle. Ilmassa leijuu outo tyyneys. Värit ovat syksyn värejä: ruskeaa, harmaata ja sammaleenvihreää. Nämä ovat ne värit, ja ne maisemat, jotka saavat minut palaamaan vuosi toisensa jälkeen Irlannin ja Skotlannin joutomaille. Louhikkoa ja sammaleista heinikkoa silmänkantamattomiin, kukkuloita, romahtaneita mökkejä, lampaita. Tuulta ja sadetta. Hylätty aitius huokuu yksinäisyyttä: niin moni ennen minua, niin moni jälkeeni, on katsonut samaa maisemaa jättämättä jälkeäkään olemassaolostaan sen pintaan.

Glenviagh_Tie_sate

 Glenveagh_Lough_I _sate

 

Glenveagh_Pelastusrengas_sate

 

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply