Dublin, Kirjallisuus

Italiamania + Joycen hibernialainen Dublin = hokypoky penny a lump!

Kuten uskollisimmat lukijani voivat otsikosta päätellä, tämä kirjoitus yhdistää kaksi kiinnostuksen kohdettani: italialaisen ruokakulttuurin sekä James Joycen Dublinin.

Norkoiluni Dublinin italialaisten ravintoloiden nurkilla on viime aikoina ollut hieman vähäisempää (helmikuun päivät ovat useimmiten olleet pitkiä, synkkiä ja sateisia), koska on ollut mukavampaa jäädä sisälle istuskelemaan nojatuoliin ja lämmitellä takkatulen loimussa. Ja takkatulella tarkoitan tuota sähköllä toimivaa rumanvihreää valurautaista hökötystä, joka on ikään kuin upotettu siihen, missä takan kuuluisi olla. Miksi paikalle ei vain voitu rakentaa oikeaa takkaa? En tiedä, mutta kummastelen.

Jäätelökauppaa lähellä Joycen Ulysseksessa esiintyvää Martello-tornia, jossa voi nykyisin vieralla.

Jäätelökauppaa lähellä Joycen Ulysseksessa esiintyvää Martello-tornia, jossa voi nykyisin vieralla.

Tätä oranssina hehkuvien sähköisten hiilten loimua kummastellessani törmäsin James Joycen Ulysseksessa käyttämään termiin “hokypoky”, ja sain inspiraation tätä kirjoitusta varten.

“…waiting for it to melt in their stomachs… look at them. Now I bet it makes them feel happy. Lollipop it does. Yes, bread of angels it’s called. There’s a big idea behind it, kind of Kingdom of God is within you feel. First communicants. Hokypoky penny a lump.”

Joycen ‘lump’ ei kuitenkaan ole mikä tahansa möhkäle, vaan jäätelöä (kyllä, nousin innoissani nojatuolista ja kävelin pakkaselle hakemaan annoksen Tescosta puoleen hintaan ostamaani Ben & Jerry’sin cookie dough’ta: 3 euro a lump!).

Pikku hiljaa sieltä täältä informaationnokareita keräillen (elämän yleisenä perusohjeenani on välttää suuren kokonaiskuvan tarkastelua, sillä pikkutieto ja trivialiteetit ovat paljon mielenkiintoisempia) olen onnistunut noukkimaan tosiasioita Joycen ajan italialaisista kortteleista ja jäätelönmyyjistä, ja aion koota ne luettaviksenne täten:

Tiesitkö esimerkiksi, että hokypoky tarkoittaa ala-arvoista, italialaisten katukauppiaiden jäätelöä, ja että vuoden 1901 tilastojen mukaan Dublinin 23 jäätelökauppiaasta 16 oli syntynyt Italiassa? Mielenkiintoista! Joycelle on siis ollut tuttu 1870-80-luvun katukaupustelijoiden huuto “hokypoky penny a lump!”. 1900-luvun alkuun mennessä villitys oli kuitenkin jo aikansa elänyt, kuten sanomalehti Times kirjoitti Ulysseksen ilmestymisen aikoihin:

Time flies and Dublin can no longer be looked at by the nose. A main drainage system has exorcised the Liffey, and the red-herring basket is as scarce as that of the cockle seller of old, a legend now, or the more distant hokey-pokey-a-penny-a-lump man, who is not even believed in by children.”

Italialaisen jäätelömyyjän rattaat Amiens Streetillä, Mooren patsaan kupeessa. Kuva: Flickr/creative commons/National Library of Ireland

Italialaisen jäätelömyyjän rattaat Amiens Streetillä, Mooren patsaan kupeessa. Kuva: Flickr/creative commons/National Library of Ireland

Mutta vielä parikymmentä vuotta aikaisemmin tämä hokypoky oli ollut jokaisen dublinilaisen kielenpäällä – kirjaimellisesti. Nimitys oli slangia ja sillä viitattiin ala-arvoiseen jäätelöön, jota myytiin ruskeisiin lautasliinoihin (vohveli keksittiin myöhemmin, ja Ulysseksen Circe-episodissa jäätelö on jo vohvelissaan) käärittyinä möykkyinä.

Tässä summittainen respti hokypokyyn: kiehauta maito, lisää maissitärkkelys, sokeri ja munat. Pakasta pieninä möykkyinä.

En ole vielä testannut määriä reseptiä varten, sillä joidenkin ajan lehtileikkeiden mukaan hokypokyt aiheuttivat sairastapauksia, jopa kuoleman.

Joyce paikallisti Dublinin italialaisen siirtokunnan Coomben alueelle: “over in Little Italy there near the Coombe.” Ajan italialaiset maahanmuuttajat asuivat Chancery ja Golden Lanen ja Ship Streetin tienoilla. Dublinilaisten keskuudessa he olivat kuuluisia katumusiikistaan sekä riehakkaista uudenvuoden juhlistaan.

Joyce yhdisti Dublinin italialaiset kiinteästi ruokaan: “…it stinks after Italian organgrinder’s crisp of onions mushrooms truffles…” ja “…those icecreamers and friers in the fish way not to mention the chip potato variety and so forth”, Joyce kirjoittaa Ulysseksessa.

Joycenkin vierailemasta Sweny'sin apteekista voi yhä ostaa palan sitruunasaippuaa.

Joycenkin vierailemasta Sweny’sin apteekista voi yhä ostaa palan sitruunasaippuaa.

Paljoa ei ole jäljellä Joycen ajan italialaisesta Dublinista. Suuri joukko saapui 1880-luvulla eteläisen Italian Val Di Cominon alueelta Dubliniin ja heidät tunnettiin ahkerina kalan ja perunan kaupustelijoina. Ensimmäinen Dublinin fish & chips -puoti olikin Cominon laaksosta kotoisin olevan Giuseppe Cervin perustama vuonna 1885.

Sittemmin irlantilais-italialaiset fish & chips -myyjät ovat perustaneet Dubliniin oman yhteisönsä, ja kaikki ITICA:iin (Irish Traditional Italian Chippers Association) kuuluvat ravintolat ovat sen kotisivujen mukaan näiden varhaisten Irlantiin muuttaneiden italialaisten jälkeläisten omistuksessa. Ravintoloiden nimet, kuten Alfredo’s Take away, Antonelli’s, Capri Grill, Giovannis ja Luigi’s Traditional Fish and Chips koristavat yhä katukuvaa.

Seuraavan kerran lounaslistallani onkin perinteistä, irlantilais-italialaista kalaa ja ranskalaisia. Jälkiruokana jäätelöä.

Dublinia halveksinut Joyce on nykyään valjastettu kaupungin turismin vankkureihin.

Dublinia halveksinut Joyce on nykyään valjastettu kaupungin turismin vankkureihin.

Toisen Joycea käsittelevän kirjoitukseni voi lukea täältä: Dublinin ruoansulatuksesta 

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply