kirjallisuus, Matkat

Kesäkuun viisikko: moottoripyöräilyä, kahvia ja Lontoota

Uusi ulottuvuus Sateenmuruissa tulee olemaan kuukausikatsaus luettuihin kirjoihin. Ajan ja tilan puutteen vuoksi valikoin suosituksiini viisi kunkin kuukauden parasta lukemaani teosta.

Kesäkuun viisikko

Peter Ackroyd: London

Peter Ackroydin London ei ole niinkään Lontoon historiikki vaan ennemminkin kaupungin elämäkerta, joka vähä vähältä kasaa lihaa ja nahkaa kaupungin luurangon ympärille ja tekee sen eläväiseksi kaikille kaupungin nykykaduilla liikkuville.

Sitaatti: ”Primus on valmistanut kymmenen tiiltä. Tarpeeksi! … Austalis on häipynyt yksin omia aikojaan viimeiset kaksi viikkoa…mikä häpeä!…. Lontoossa, Isiksen temppelin vieressä…Tämän tiilen muokkasi Clementinus.” Tämä on ensimmäinen tunnettu lontoolaisen kirjoittama teksti; perusta, jonka ylle on hyvä alkaa rakentaa kokonaiskuvaa yhdestä maailman merkittävimmistä kaupungeista.

London.

Lontoo.

Lucy Inglis: Georgian London – Into the Streets

Lucy Inglisin Yrjöjen aikaista Lontoota esittelevä teos on tavallisten ihmisten Lontoota kuvaava historiikki. Teos koostuu lyhyistä kuvauksista, jotka on jaettu kaupunginosien mukaan. Suomalaiselle lukijalle termi ”Yrjöjen aikainen” ei kenties merkitse paljoa, mutta kun täsmennetään, että ajanjakso ulottui vuodesta 1714 vuoteen 1830 paljastuu, että kyseessä on mielenkiintoinen aikakausi, joka loi pohjan entistä vapaammalle, kirjallisemmalle ja poliittisemmalle Lontoolle. Inglis kirjoittaa Lontoon skandaaleista, pikkuseikoista, suurista kirjailijoista ja kapakkatappeluista. Suosittelen kaikille, jotka haluavat briljeerata matkaseuralleen Lontoon nippelitiedolla.

Sitaatti: ”Impudent Harlot, thou whorish Blood-thirsty Mistress of abomination.” Erään Yrjöjen aikaisen kveekarin kuvaus lontoolaisista – siveetöntä tekstiä, jätän suomentamatta.

Theresa Wallach oli seikkailija, moottoripyörälähetti toisessa maailmansodassa, mekaanikko,kirjailija ja moottoripyöräilyn opettaja.

Theresa Wallach oli seikkailija, moottoripyörälähetti toisessa maailmansodassa, mekaanikko ja matkakirjailija.

Theresa Wallach: The Rugged Road

Theresa Wallachin The Rugged Road oli pakko lukaista uudestaan käytyäni katsomassa Mad Max: Fury Road -elokuvan: vanha viehätykseni aavikkomaisemakirjallisuuteen valtasi minut jälleen. Wallachin teos kuvaa hänen ja Florence Blenkironin matkaa moottoripyörällä ja sivuvaunulla Lontoosta Kapkaupunkiin vuonna 1935 – ilman kompassia ja moottoripyörän koneeseen luottaen.

Sitaatti Wallachin kertojan muistellessa Big Benin kellonlyöntejä: “Pystyin kuvittelemaan väentungoksen, kulttuurin, ruokakulttuurin, sementin ja ihmiset hölynpöly ammateissaan kotona, turvassa haasteellisessa maailmassa, aikana, jolloin naisille asetettuja normeja säätelivät he, joiden ei edes tarvinnut elää niiden mukaan. Painiskelisin mieluummin Saharan kuin nykyajan yhteiskunnan hietikon kanssa.”

Jessie Burton: The Miniaturist

Burtonin esikoisteos The Miniaturist on kiikkunut Britannian Bestseller-listoilla koko kevään, ja päätin lukea sen kesäkuun kevennykseksi. Teos kuvaa epäonnista, salaisuuksien kietomaa kotitaloutta 1600-luvun Amsterdamissa. Ajankuvasta ja kaupungin yllä roikkuvasta usvasta olisi varmasti saanut kiehtovammankin kuvauksen, eivätkä henkilöhahmotkaan muuttuneet sen eläväisemmiksi kuin päähenkilölle mystisesti lähetetyt nukkekodin hahmot.

Sitaatti: ”…his large face has not been roughened by wind or sun; five scallops could be eaten off that clean, wide jaw.” Mitä? Hänen leveiltä leukaperiltään voisi syödä viisi kampasimpukkaa? Tämä jäi päällimmäisenä mieleen teoksen tyylikeinoista.

Kahvi ja Lontoo, yksi parhaita elämyksiä maailmassa.

Kahvi ja Lontoo, yksi parhaita elämyksiä maailmassa.

James Hoffmann: Coffee

Hoffmannin Coffee-teos on kahvin perusesittely, jossa kuvataan papusen vaiheet kasvamisesta kuppiin. Hienoin värikuvin varustettu tietopaketti tarjoaa informaatiota kaikille kahvista kiinnostuneille monipuolisesti: teos esittelee kahvilajeja, niiden erilaisia kasvuympäristöjä ympäri maailmaa sekä erilaisia valmistustapoja vaiheittain.

Sitaatti: ”If you want to understand the quality of your domestic water supply, contact your local water supply company or look on its website, as most are obliged to publish data on the content of their water. If you can’t find this information, buy a water-testing kit from a pet shop (sold to test the water in fish tanks), which will give you accurate readings of the key elements.” Huoh. Suosittelen kaikille hifistelystä kiinnostuneille.

Päättäköön kesäkuun kirjasuositukseni inspiroiva sitaatti kaikille matkalaisille:

“Turvallinen ja onnekas saapumisemme Kapkaupunkiin päätti upean seikkailumme ja saimme tyydytykseksemme tietää, että kyseessä oli Afrikan mantereen ensimmäinen etelä-pohjoissuunnassa tapahtunut ylitys. Olimme onnekkaita saadessamme nähdä Afrikan sellaisena kuin se oli, ennen kuin poliitikot tekivät matkastamme mahdottomuuden. Matkamme oli lopussa. Päivä oli maanantai 29. heinäkuuta 1935.” – Theresa Wallach, The Rugged Road 

Wallach ja Blenkiron olivat ensimmäiset Afrikan halki matkustaneet. Molemmat olivat ennen ylitystään ansioituneita kilpa-ajajia ja he kuuluvat moottoripyöräilyn Hall of Fameen - Wallachin tulisi kuulua myös matkakirjallisuuden kaanoniin. Wikipediaan on kaksikosta päässyt vain Wallach - italiaksi.

Wallach ja Blenkiron olivat ensimmäiset Afrikan halki matkustaneet: varusteina moottoripyörä, sivuvaunu ja perävaunu. Molemmat olivat ennen ylitystään ansioituneita kilpa-ajajia ja he kuuluvat nyt moottoripyöräilyn Hall of Fameen – Wallachin tulisi kuulua myös matkakirjallisuuden kaanoniin. Wikipediaan on kaksikosta päässyt vain Wallach – italiaksi.

Kaikki suomennokset omiani.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply