Hollanti, Matkat

La Paulowna Boutique Hotel, Haag

Kun saavun pienelle Anna Paulownapleinin aukiolle Haagin hienostokaupunginosassa, sydämeni läikähtää ilosta. Ja käytän tätä 1800-luvun romaaneista tuttua termiä tarkoituksella: alueella on kauniin elegantti, sykähdyttävällä tavalla vanhanajan tuntu.

Butiikkihotelli La Paulowna sijaitsee tämän aukion laidalla hurmaavassa, 1900-luvulta peräisin olevassa vaaleasävyisessä punatiilirakennuksessa. Aukiolle nimensä antanut Anna Pavlovna oli Venäjän suurherttuatar, joka nai vuonna 1816 Hollannin kruunuprinssi Vilhelm II:n. Vuonna 1849 Anna Paulownasta tuli Alankomaiden kuningatar, kuun Vilhem kruunattiin kuninkaaksi.

Anna Pavlovna ikuistettuna Pavlovnapleinille Haagissa. Pientä aukiota ympäröivät ravintolat.

La Paulowna on vastikään remontoitu toimistotiloista viiden huoneen butiikkihotelliksi. Alakerrassa sijaitsee myös kasvisravintola Hortus, joka tarjoaa matkalaisille ja Haagin asukkaille aamiaista, lounasta ja illallista.

La Paulownan huoneet on nimetty niiden värimaailman mukaan: astun omaan, korallinsävyiseen huoneeseeni, enkä voi olla pitämättä näystä. Keinutuoli yhdessä nurkassa, skandinaavisia neulekuvioita muistuttavat somisteet tyynyissä, ylellisin kivilaatoin vuorattu suihkutila – huoneessa vallitsee tyylikkään rauhallinen, mutta kodikas tuntu.

Huoneet maksavat kauniissa La Paulownassa 99 eurosta ylöspäin.

Coral-huoneen näkymä antaa takapihalle, ja huoneesta löytyy kaikki, mitä matkalainen tarvitsee – kiikkustuolia myöten!

Yksityiskohta La Paulownan tyylikkäästä suihkuhuoneesta.

En ehdi kuitenkaan nauttia huoneesta vielä pitkään, sillä haluan vierailla parissa Haagin nähtävyydessä ennen iltahämärää. La Paulowna onkin hyvä ratkaisu sijaintinsa vuoksi, sillä lähellä sijaitsevat esimerkiksi Vredespaleis, eli Rauhanpalatsi, sekä Alankomaiden suurin taidekanvas, keinotodellisuutta muistuttava Panorama Mesdag. Hotellia ympäröivällä aluella, Mesdagkwartierilla, sijaitsee lukuisia ravintoloita ja gallerioita sekä kuulun hollantilaisvalokuvaaja Max Kootin (k. 1991) valokuvastudio. 

La Paulownan aamiainen tarjoillaan alakerran Hortus-ravintolan tiloissa.

Hortus on intialaispainotteinen kasvisruokaravintola.

Nauti!

Aamulla olen, kuten niin usein muulloinkin, ensimmäinen asiakas aamiaispöydässä: aamiaislista on kattava, ja tilaan enemmän kuin pitäisi. Pian eteeni kannetun aamiaislautaseni nimi, “power breakfast”, kiteyttää erinomaisesti täyteläisen jugurtin, hedelmien ja siementen täyttämän lautaseni eetoksen.

On lauantaiaamu, ja pian aamiaissali alkaa täyttyä hotellin asiakkaista ja lähiseuduilta saapuvista vakioasiakkaista. Nuoripari lukee sanomalehtiään yhdessä nurkassa, iäkkäämpi pariskunta suunnittelee päivän kierrosta Haagissa. Minulla on vielä yksi päivä aikaa Haagissa, ja alan jo suunnitella paluuta vain voidakseni yöpyä uudestaan La Paulownassa – ja nauttiakseni uuden power breakfastin!

Tervetuloa Haagiin ja La Paulownaan, Sateenmurun lukija!

P.S. Kiitän Boutique Hotel La Paulownaa  tyylikkään elegantista hotellivierailusta! Tämä kirjoitus kuuluukin uuteen hotellisarjaani “tyylikkäät yöt” aiemmin aloittamani “historialliset hotellit” sarjan rinnalle. Uuden sarjani avulla toivon tarjoavani lukijoilleni tyylikkäitä ja viihtyisiä öitä matkoillenne! Hyvää matkaa siis, Sateenmurun lukija, Haagiin ja Boutique Hotel La Paulownaan!

Info

Boutique Hotel La Paulowna kotisivut

Huoneet alkaen 99 euroa

info@lapaulowna.com

You Might Also Like

17 Comments

  • Reply Heidi / Fiiliksiä & hetkiä December 25, 2016 at 5:25 PM

    Oi miten ihana hotelli! Voin niin kuvitella itseni tuolla nautiskelemassa rauhassa aamiaista. Ja tuli niin ikävä Hollantiin, jossa olin taannoin puoli vuotta vaihdossa.

    • Reply sateenmuru December 27, 2016 at 9:22 PM

      Kiitos kommentista, Heidi! Hollannissa oli varmasti hyvä viettää vaihtariaikaa – ihastuin maahan viikon aikana totaalisesti!

  • Reply Miraorvokki/Pöndekengissä December 26, 2016 at 9:15 AM

    Eikä miten täydellisen näköinen paikka!! Ja tuo aamupala – huh! Tämä on ihan hyvän hintainen, eli varmasti pistetään muistiin! Ihana tämä tyylikkäät yöt-sarja edellisen rinnalle, näitä on ilo lukea!

    • Reply sateenmuru December 27, 2016 at 9:23 PM

      Kiitos paljon, Miraorvokki! Mukava kuulla, että näistä kirjoituksista saattaisi olla hyötyä muidenkin matkoilla. ^_^ Aamupala kelpasi – ja sitä oli runsaasti!

  • Reply Maria Maunula December 28, 2016 at 8:32 AM

    Kyllä tuola lukisi mieluusti kirjaa kesäauringon valossa aamiaisen jälkeen! 🙂 Kiitos hotellivinkistä!

    • Reply sateenmuru December 28, 2016 at 10:53 AM

      Kiitos kommentista, Maria! Todellankin, kirja kainaloon ja nauttimaan. ^_^

  • Reply Jenna / With huge passion for life December 28, 2016 at 10:14 AM

    Näyttää juurikin tosi elegantilta. Tuollainen aamiainen maistuisi kyllä, nam 🙂 Aika hyvä hinta-laatusuhde tässä.

  • Reply sateenmuru December 28, 2016 at 10:55 AM

    Kiitos kommentista, Jenna! Totta, aamiainen oli kattava, mutta vatsa tykkäsi. ^_^

  • Reply Sandra December 28, 2016 at 7:32 PM

    Ihanan oloinen hotelli ja vaikuttaa hyvältä hinta-laatusuhteelta. Ihanaa olisi istua kerrankin valmiiseen aamiaispöytään ja nautiskella ruoasta kaikessa rauhassa muita ihmisiä tiiraillen, lehtiä lukien ja vain syömiseen keskittyen 🙂

  • Reply Sandra / Terveiset päiväntasaajalta December 29, 2016 at 5:19 PM

    Jälleen kerran ihana viihtyisä hotelli valinta 🙂

    • Reply sateenmuru December 30, 2016 at 2:42 PM

      Kiitos kommenteista molemmille Sandroille! Kyllä valmiiseen aamiaispöytään istahtaminen vailla mitään kiireitä on yksi elämän ihanimpia nautintoja. ^_^

  • Reply Outi December 29, 2016 at 7:16 PM

    Ihanan ylellistä! Noihin lakanoihin on varmasti ihana painaa päänsä pitkän yön jälkeen 🙂

    • Reply sateenmuru December 30, 2016 at 2:44 PM

      Kiitos kommentista, Outi! Totta, tämä oli täydellinen huone ja peti vetäytyä pitkän päivän (ja miksei yönkin!) jälkeen! ; )

  • Reply Lotta | Watia.fi December 30, 2016 at 6:54 AM

    Oikein viihtyisän oloinen hotelli jälleen kerran. Haagissa en ole käynyt, mutta pitäisi ehdottomasti taas ensi kerralla reissailla Hollannissa enemmänkin. Toi jugurttilautanen näyttää namilta! <3

  • Reply sateenmuru December 30, 2016 at 2:46 PM

    Kiitos, Lotta! Suosittelen Haagia, kaupunki oli viehättävä – sinne pääsee tunnissa Amsterdamissa, ja kyllä päivässäkin jo ehtii aika paljon nähdä. Haluaisin kyllä palata vielä Haagiin ja vain haahuilla kaduilla ja kaikissa sen vanhoissa kaupoissa, kuten englantilaisten kirjojen putiikissa!

  • Reply Kohteena maailma / Rami December 31, 2016 at 11:34 AM

    Varsin kohtuuhintainen hotelli, mikäli tuohon sataseen saa suurin piirtein samanlaisen elämyksen. Hillityt värit ja sisustus tekee kyllä huoneessa rentoutumisesta ja nukkumisesta rauhallisen kokemuksen.

  • Reply Sari | sarikoo.fi December 31, 2016 at 3:36 PM

    Piti valita tämän kirjoitus luettavaksi, sillä selasin pitkästä aikaa vaihtoajan kuviani ja huomasin käyneeni Haagissa. Pari kuvaa oli kaupungista, mutta tämä hotelli ei osunut niihin. Me kävimme Rauhanpalatsilla ottamassa parit selfiet ja mitään muuta en siitä kaupungista kyllä muista 🙂 Kaunis hotelli, eikä hintakaan kyllä huimaa!

  • Leave a Reply