Kirjallisuus, Päiväkirja

Maanantai à la Sateenmuru

Kuten alla seuraavasta kuvauksesta ilmenee, olen erittäin kiireinen, ja ehdin siten harvoin lukea matkablogeja. Sen verran kuitenkin ehdin, että kävin kurkistamassa Globe Called Homen taannoin julkaisemaa arkiviikkoa, sillä non chalantin viehkoon tyyliini tykkään tunkea nenäni toisten ihmisten tekemisiin. Eilen, maanantaina, päätin aloittaa oman viikkopäiväkirjani: seuraa maanantai à la Sateenmuru.

Ensin kuitenkin pieni varoituksen sana: opin lukemaan kolmivuotiaana ja ensimmäiset päiväkirjamerkintäni ovat seuraavana vuonna siniseen Halinalle-kirjaan raapustetut, hieman hieroglyfeja muistuttavat sattumanvaraiset nimet. Tämän jälkeen on seurannut lähes kaksi vuosikymmentä jatkunut päiväkirjojen, muistikirjojen ja kirjeiden (pitkien, liian pitkien kirjeiden) rustaaminen erinäisissä odotussaleissa, kahviloissa, alati vaihtuneiden asuntojen  työpöytien ääressä, aamun teehetkien tukena ja mökkilomien pitkinä päivinä. Siksi en edes yritä mahduttaa varmasti erittäin tapahtumaköyhää viikkoani yhteen kirjoitukseen, vaan etenen päivä päivältä. Tämän pidemmittä varoituksitta vastuu siirtyy lukijalle:

MAANANTAI

7-8 Herään tarkoin määrittelemättömään aikaan. Aurinko paistaa, mutta viikonloppu oli sen verran epätavallisen vilkas (freelancerina en ole tottunut liialliseen sosiaalisuuteen) ja työntäyteinen (freelancerina teen usein töitä 7 päivää viikossa, joskaan en laske kirjoittamista/kääntämistä työksi, vaan elämäntavaksi, joten korjaan: viikonloppu oli sen verran epätavallisen vilkas ja elämäntapatäyteinen), että aamulenkki viereisessä Brockwell Parkissa sai jäädä.

Näkymä työpöytäni ääreltä.

Näkymä työpöytäni ääreltä.

8-9 Jossain vaiheessa ennen yhdeksää onnistuin sekoittamaan pari kuppia kahvia pikajauheesta ja mahtavan kolpakollisen smoothieta kahvin höysteeksi. Smoothie-innostus on tuore ilmiö elämässäni, ja on myönnettävä, että luontainen skeptisyyteni lehtikaalin muussaamista kohtaan osoittautui jälleen kerran ennakkoluuloksi. Inhoan sitä, kun näin käy omien ennakkoluulojen suhteen. Ruokavalioni (”ihan mitä vaan kaapista tai Jamie Oliverin purkittamana löytyy”-linjalla) sotii smoothieiden liiallista suunnitelmallisuutta (kaikki ne marjat, hedelmät, pähkinät, vihannekset ja mantelimaidot!) vastaan, joten seurasin sarkastisena vierestä uuden härpäkkeen kotiintuloa, kun ikuinen aisaparini sen keittiönnurkkaan asetti. Lyhyesti: ennen yhdeksää olin hurauttanut smoothiet ja kahvit ja päivä saattoi alkaa.

9.00 Päiväni alkoi. Se alkoi kuuntelemalla yhtä aikaa Beatlesin White Albumia Youtubesta ja Studio Ghiblin kokoelmaa Spotifysta. Meni tovi, liian pitkä tovi, ennen kuin tajusin, että en kuunnellut psykedeelisen kokeilevaa versiota Ob-La-Di, Ob-La-Dasta, vaan kahta levyä päällekkäin. Jään miettimään, kuinka vanhalla kunnon vinyylisoittimellani olisi voinut mahdollisesti kuunnella kahta levyä päällekkäin. En tiedä.

9-13 Tein varmasti jotain hyödyllistä. Mitä? En tiedä. Sitten aloin valmistautua asunnosta ulostautumiseen.

13.o5 Ulostauduin ja tapasin ikuisen aisaparini Brixtonin metrolla, mistä kiisimme keskustaan hoitelemaan asioita ja pikaiselle lounaalle. Tosin jätin lounaan väliin, sillä olin juonut yhdeksän ja yhden välillä pari smoothieta lisää. Kääk. Alan huomata, kuinka tämän päiväkirjan teema alkaa rakentua smoothietottumusten ympärille ja voin heittää hyvästit pienimmillekin rippeille syvämietteisyydestä.

Kuva Piccadillyn patsaasta on syöpynyt mieleeni kolmannen luokan englannin kielen oppikirjasta.

Kuva Piccadillyn patsaasta on syöpynyt mieleeni kolmannen luokan englannin kielen oppikirjasta.

14.30 Olin jälleen yksin.

Yksin Lontoon kanssa!

Ah! Joka kerta se tapahtuu, kun astelen Lontoon kaduilla: rakastun kaupunkiin uudestaan ja uudestaan. Lontoon äänet – kenkien kopina, sireenit, kirkonkellot, huudot – pehmentyvät Lontoon ikuiseen usvaan. Ja mikä hämmästyttävintä: tätä usvaa ei aina voi edes nähdä, mutta kaikki jotka kuuntelevat Lontoon ääniä, tietävät, että se lepää kaupungin yllä, pehmentää sen särmät ja hyväilee meitä keltaisilla tassuillaan. Ovatko Lontoon katujen äänet kuin samettisen pehmeä smoothie… mieleni alkaa tehdä smoothieta.

London Eye häämöttää Horse Guards Paraden taustalla St James's Parkista kuvattuna.

London Eye häämöttää Horse Guards Paraden taustalla St James’s Parkista kuvattuna.

15.00 Kolmeen mennessä olin filmannut (filmi linkin takana) ja kuvannut Piccadillyn ympäristössä, ja sitten poikkesin Waterstonen viisikerroksiseen kirjakauppaan, vaikka suunnitelmissani oli ollut käydä henkimässä Oscar Wilden Lontoon tunnelmia läheisessä Hatchardsin kirjakaupassa. Tässä vaiheessa mielessäni välkkyi kuitenkin jo Waterstonen kellarikerrokseen sysätty matkakirjallisuuden osasto, ja sen viereen kyhätty pieni hämyinen kahvila. Haahuiltuani tovin Waterstonessa alavireisessä tunnelmassa (liikaa valintaa, mikä tarkoittaa sitä, että löytöjä on joka hyllyllä, mikä puolestaan luonnollisesti vähentää löydön tuottamaa riemun määrää. Q.E.D.) päätin kävellä ennen kahvia Westminsterin tuntumaan ja James’s Parkiin, sillä päivän teemana oli myös Virginia Woolfin Mrs. Dalloway.

Sarja Victoria Streetiltä I

Sarja Victoria Streetiltä I

Sarja Victoria Streetiltä II

Sarja Victoria Streetiltä II

15-16 Yleistä haahuilua, kuvaamista, äänien kuuntelua ja filmaamista Westminsterin ja Victoria Stationin välillä. Lontoo on maailman hienoin kaupunki. Jos olisin elänyt 1800-luvun Lontoossa, olisin ollut imperialisti.

16-17.30 Istuskelen Victorian aseman lähellä sijaitsevassa The Nightingale kahvilassa ja kirjoitan kirjettä ystävälleni. Vanha kahvilaksi muutettu apteekki laskee oman nostalgisen usvansa suurkaupungin nurkkaukseen, ja katumeteli vaimenee. Täällä tajuan, kuinka kuluttavaa häly Lontoon kaduilla on. Mietin, onko minusta pitkäaikaiseen Lontoossa asumiseen, sillä kaduilla liikkuminen rasittaa hermoja, joskin on samalla erittäin mieltäylentävää.

Cappuccinon päällä on jälleen kerran vanhanaikainen ylähuulen ylle tarttuva vaahtokerros.

Hämyisen rauhallinen vanhojen hyvien aikojen kahvila Victorian lähellä.

Hämyisen rauhallinen vanhojen hyvien aikojen kahvila Victorian lähellä.

17.30-18.30 Kävelen kulman taa Victoria Stationille: maanalainen on yllättävän vilkas. Ruuhka-aika. Metro jumittuu tunneliin, josta ei ole ulospääsyä, mikäli esimerkiksi elokuvista tuttu tulimeri lähestyisi metron käytävää pitkin. Vaikka harmaaseen pukuun sonnustautunut Ramboksi paljastuva miekkonen voisikin vääntää muskeleineen metron ovet auki, vastassa olisi vain putkien vuoraama tiilinen tunneliseinämä. Smoothieista huolimatta en olisi tarpeeksi kapea ujuttautuakseni metron ja seinän väliin ja sitä kautta maanpinnalle. Paniikkikohtaus lähestyy, ja yritän paneutua kirjaani paremmin. Murder at Piccadilly. Liiku, hyvä metro, liiku… Mietin, että viimeiseksi ihmiskontaktikseni jäisi vieressäni puuskuttavan kenties karibialaislähtöisen leidin kyynärpää. Metro pysähtelee pitkin matkaa. Vihdoin Brixtonissa, elossa ja maanpäällä melkein kello kuudelta. Lähikauppani Sainsburyn sijaan piipahdan Mark&Spencerissa (eli Mark & Expensivessa) ja ostan appelsiineja, pinaattia ja banaania (smoothieita varten), maitoa (kahviin) ja ciabattan (inhimillisyyden nimissä) ja kävelen kotiin.

18.30 Kotona. Lämmitys on hurahtanut automaattisesti taas päälle, joten asunnossa liian kuuma. Luulin ostaneeni banaaneja, mutta olinkin unohtanut. Vastaan sähköpostitse paremmin uudelle mentorilleni (fingers crossed), jonka kanssa olen päivän mittaan näpytellyt viestejä mahdollisesta tapaamisajasta. Mentori on käsikirjoitusalalla ja olen erittäin innoissani uudenlaisista kirjoitusmahdollisuuksista. Ja jo pelkästään siitä, että minulla olisi mentori. Olen aina halunnut mentorin. Kukaan ei kuitenkaan koskaan aiemmin ole halunnut olla minun mentorini.

19.00–19.30 Aisapari saapuu kotiin. Hyvänä vaimona lupaan kokata meille illaksi. Luvassa smoothieta. Sanon, ettei tee mieli lämmintä illallista. Juomme smoothiet. Käyn tarkastamassa paljonko kortilla on vielä kaasua jäljellä (ostamme kaasun pankkikorttia muistuttavalle läpyskälle ja sähkön muistitikkua muistuttavalle tikulle lähikioskista). Kaasua on erittäin vähän. Toivon, että se riittää huomiseen.

Westminsterin kulmilta.

Westminsterin kulmilta.

19.30–20.00 Aisapari ilmoittaa tekevänsä kasviskeiton. Keiton valmistuttua mieleni tekeekin lämmintä illallista.

20.00 – 20.1o Mmmm. Keitto oli hyvää.

20.10 – 20.30 Kaasua riitti suihkuveden lämmittämiseen.

20.30 – yömyöhä Erehdyin esittämään aisaparille tarkentavan kysymyksen yhteistyöprojektistamme. Vastaus on pitkä. En muista alkuperäistä kysymystäni, mutta olen varma, että sain siihen vastauksen. Samalla varmasti koko universumin laajuuteen. Käyn nukkumaan vatsa täynnä smoothieita ja keittoa, ajatukset Lontoon kaduilla.

Hyvää yötä, Lontoo.

Yksi mielenkiintoisimmista kontrasteista Lontoon kaduilla. Victoria Streetillä (sekä aiemmin linkittämässäni videossa).

Yksi mielenkiintoisimmista kontrasteista Lontoon kaduilla. Victoria Streetillä (sekä aiemmin linkittämässäni videossa).

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply