Wales

Matka Walesiin, A4042 ja A40

Brixton on kiireinen, niin kiireinen, että sen häly iskee vasten kasvoja. Jatkuvaa huutoa ja sireenien ulvontaa, jatkuva läheisyys toisiin ihmisiin (siinä mielessä kuin Sartre asian määritteli…), jatkuva ruuhka ja jatkuva melu. Kaikkea, jatkuvasti. Olin todella loman tarpeessa, joten minä ja ikuinen aisaparini päätimme pakata kassimme viikonlopuksi ja suunnata kohti kukkuloita.

Walesin kukkuloita.

Ernesti-westie ja hänen varjonsa, Taavi.

Ernesti-westie ja hänen varjonsa, Taavi.

Olen ajanut Walesin halki kahdesti: ensimmäisellä kerralla vanhan Fordin (tai Frdin, sillä O-kirjain oli pudonnut matkasta pois jo aikaa sitten) kyydissä, rikkonaisen pakoputken putputuksen ja pörinän säestämänä, sisko pelkääjänpaikalla ja kaksi koiraa takaboksissa. Matka oli railakas ja surrealistinen, kahvin ja Red Bullin siivittämä, kun kiisimme halki Walesin kukkuloiden ja Englannin nummien ehtiäksemme Ranskan lauttaan.

Toisen kerran kiisin Walesin halki, kun minä ja aisaparini muutimme Dublinista Lontooseen. Muuten niin kovin supersankarimainen aisaparini kärsii lievästä lentopelosta, joten olimme päättäneet tiirailla maisemia lähempänä maankamaraa kuin lentokoneesta katsottuna. Mutta tästä matkasta en muista paljoa: lauttamatkat aiheuttavat minussa merisairautta, junien tasainen jyske aiheuttaa väsymystä, ja matkapahoinvointitablettien ja junan tasaisen taonnan yhdistelmä iskivät minusta tajun totaalisesti kankaalle parin tunnin ajaksi.

Mutta se mitä ehdin nähdä näiden kahden matkan aikana, ei tehnyt suurta vaikutusta minuun: kenties koska olin asunut aikani Skotlannin ylämaiden jylhimmillä seuduilla, ja olin jo nähnyt kaikki nuo maiseman variaatiot mitä nähtävissä oli, tai kenties Irlannin länsirannikon ja Donegalin maaseutu olivat pilanneet vastaanottavaisuuteni tälle maisematyypille. Ja koska tämä maisematyyppi sattuu olemaan suosikkimaisematyyppini, surin vastaanottavaisuuteni katoamista hartaasti.

Niinpä minulla oli epäilyni Walesin suhteen. Olisiko edessä taas vain vienosti kumpuavia kukkuloita, joiden rinteitä täplittäisivät nuo iänikuiset lampaat? Kenties lehmä siellä täällä? Kaunis yhden pubin ja postitoimiston kylä? Kaipasin kipeästi jotain enemmän, jotain hämmästyttävää, jotain inspiroivaa, jotain mikä saisi minut haluamaan lisää, ja unelmoimaan siitä.

Mutta heti kun istuin Victoria Coach Stationin Europcarin vuokra-auton ratin taa, aloin tuntea tiettyä toiveikkuutta Walesin matkaa kohtaan. Kyseessä saattoi olla vain pieni ajokuumeen poikanen (olen hulluna tien päällä kiitämiseen), mutta ilmassa väreili myös jotain muuta. Tietynlaista ideoiden raikkautta, lupaus hyvästä matkasta, toiveikkuutta.

Navigoin halki Lontoon hulppeiden asuinkortteleiden, ohi Natural History Museumin ja sitten ulos Lontoosta, M4:lle ja suuntasin kohti Walesin kukkuloita.

Silta Severnjoen yli. Kuva: M. Corrêa, itse pidin kädet ratissa.

Silta Severnjoen yli. Kuva: M. Corrêa, itse pidin kädet ratissa.

Kolme tuntia myöhemmin 6,5 punnan tullimaksu Severnjoen ylityksen jälkeen, ja olimme Walesissa. Ja heti kun mahdollista, aloin suunnata pohjoiseen, pois valtatieltä, ja käännyin A4042-tielle kohti Brecon Beacons kansallispuistoa.

Ensin A4042, ja sitten Abergavennyn kylän jälkeen A40, itse puistoon olivat hienoja teitä: Wales alkoi lunastaa maisemallista lupaustaan. Maaliskuisen raskaan pilvimassan alla siinsi kumpuilevia ja louhikkoisia, ruskeansävyisiä kukkuloita. Laikkuja tummanvihreää ja lähes purppuraista metsikköä ja peltotilkkuja häämötti kaukaisuudessa: hyväilevä maisema, joka jättää tilaa unelmoinnille ja hämmästykselle kunnes, kun sitä vähiten odottaa, suunnaton lumen peittämä vuori pyyhkii kohoaa horisontissa kukkuloiden takaa tien jatkaessa kiemurteluaan kukkuloiden välissä saavuttaakseen sen. Kun astun ulos autosta kaikki unelmat ovat tiessään hetkessä ja tuuli viskaa ne menemään, tässä ja nyt on tarpeeksi.

Wales palautti vastaanottavaisuuteni maisemalle, tunsin jälleen tuon vanhan kunnon innostuksen pyyhkäisyn: tämä on määrittelemätöntä maata, hylättyä ja tylyä, vastustaen kaikkia merkityksiä ja tarjoten pakomahdollisuuden kaupungin jatkuvan läsnäolon tukkimalle mielikuvitukselle.

Purppuraa ja lunta horisontissa.

Purppuraa ja lunta horisontissa.

Tällaisen maiseman ympäröimänä mieli lepää. Ja mitäköhän tämä kertoo mielestäni..?

Tällaisen maiseman ympäröimänä mieli lepää. Ja mitäköhän tämä kertoo mielestäni..?

Nämä puut tuovat minulle aina Beckettin mieleen.

Nämä puut tuovat minulle aina Beckettin mieleen.

P.S. Lisää kuvia ja kerrontaa luvassa Walesista: seuraavaksi vuorossa esittely ensimmäisestä Airbnb-kokemuksestani Brecon Beaconsin kansallispuiston sydämessä! Avalon Lodgessa lepäsi sekä sielu että ruumis.

You Might Also Like

5 Comments

  • Reply Sofia / Liikkeellä March 18, 2015 at 10:41 AM

    Ihanasti kirjoitettu postaus ja kauniita kuvia! Mulla on Wales-tuntemus suht. heikolla pohjalla, mutta jospa sitäkin tulisi päivitettyä. Haaveillaan vähän 2016 kuukauden Britannian rundista, kenties silloin!

  • Reply sateen muru March 18, 2015 at 10:58 AM

    Kiitos Sofia! Walesista jäi hyvät tunnelmat, Brecon Beaconsin kansallispuisto oli hieno, ja sieltä jäi vielä paljon näkemättä. Seuraavaksi kutsuu Walesin rannikkoseutu! Kuukaudessa ehtii kiertää koko Britannian vaikka moneen kertaan – nimim. kokemusta on 🙂

  • Reply Sofia / Liikkeellä March 18, 2015 at 11:01 AM

    Jep, niin ehtii! Ollaan pari kertaa kierretty aika tehokkaasti, mutta tutuille seuduille haluttaa palata ja vähän laajentaa reittejä. Olis hyvät mahikset ens kesänä niin eihän se ole kuin suunnittelukysymys 🙂

  • Reply sateen muru March 18, 2015 at 11:07 AM

    Kävinkin kurkkaamassa sinun blogia ja totta: olet ehtinyt jo hyvin kiertää Britanniaa 🙂 Walesia suosittelen, samati kaikkea Invernessistä länteen. Tehokkaita (niin ja elämyksellisiä…heh) matkoja tulevaan!

    • Reply Sofia / Liikkeellä March 18, 2015 at 11:31 AM

      Kiitos, blogistasi on varmasti hyötyä tiedonhaussa ja suunnittelussa! 🙂

    Leave a Reply