kirjallisuus, Matkat

Marraskuun viisikko: Brasilia, Brasilia, Brasilia!

Ja vielä kerran Brasilia!

Marraskuu oli kuumeinen niin henkisesti kuin fyysisestikin, mutta onnekseni molemmat olotilat mahdollistivat, ja jopa kannustivat, luettavien kirjojen pinon madaltamisen. Fyysisen kuumeen kourissa oli mukava muhia vällyjen alla kirjojen kanssa – ja erityisesti matkakuumeen kourissa oli mukava perehtyä talven matkakohteeseeni, Brasiliaan.

Olkaa hyvät, seuraa Sateenmurun marraskuun viisikko!

Maria Mantereen ja Teivo Teivanaisen Brasilia (ilman huutomerkkiä) on tähänastisista lukemistani Brasiliaa käsittelevistä tietoteoksista koukuttanein. Siltalan kustantama teos on “sukellus 2000-luvun Brasiliaan”. Teos käsittelee niin Brasilian taloutta, historiaa, korruption riivaamaa politiikkaa kuin erilaisia uskontokuntia maan suurkaupunkien sekä syrjäisempien seutujen näkökulmasta. Teoksen kirjoittajat ovat toimittajia, mikä näkyy napakassa, eikä turhan runollisessa kirjoitustyylissä. Jäinkin kaipaamaan hitusen matkalaisen romantisointia tietopaketin lomaan, mutta tämä laskettakoon henkilökohtaiseksi puutteekseni. Ja vaikka brasilialainen aisaparini ei aivan kaikkiin kirjassa esitettyihin näkemyksiin yhtynytkään (esimerkiksi: toimittajien kuvaama ‘jeito brasileiro’, eli brasilialaisten optimistisen ystävällinen tapa selvitä vaikkapa byrokratian asettamista vaatimuksista luovasti, vaikka aivan kakki viranomaisten lappusien asettamat kohdat eivät luukulla asioidessa täyttyisikään, on mieheni mukaan vain kiertoilmaisu kaiken pahan alulle ja juurelle, eli korruptiolle), minä yhdyn toimittajien näkemyksiin – niin monesti olen nähnyt tämän aisaparini luonnostaan kukkaanpuhkeavan jeiton toimivan jopa lakipykäliään alati viilaavien ja jäykkien suomalaisbyrokraattien kanssa toimiessa.

Lainaus: “Brasiliasta ei ole helppo kirjoittaa. Siihen mahtuu niin monenlaisia olosuhteita, että välillä näyttää kuin päinvastaiset asiat olisivat totta yhtä aikaa. Jo saman kaupungin sisällä, saati osavaltiosta toiseen matkatessa, tuntuu joskus kuin siirtyisi uuteen maahan. Mistä ylipäätään pitäisi aloittaa, jos puhutaan Brasiliasta?”

brasilia-pino

Adriana Lisboan Crow Blue perehdytti brasilialaiseen nykykirjallisuuteen. Vaikka olin harmistunut siitä, että kerronta siirtyi nopeasti Rio de Janeirosta Yhdysvaltojen kuivaan ja kylmään Coloradon osavaltioon, tarina äitinsä menettäneestä nuoresta Vanjasta etsimässä isäänsä vei mukanaan. Tytön uuden isäpuolen muistojen kautta pääsi kurkistamaan myös hieman Brasilian historiaan sotilasdiktatuurin alla, mutta kaikkein valloittavinta teoksessa oli päähenkilön ystävyyssuhde uuteen isäpuoleensa sekä papereitta naapurissa asuvaan meksikolaispoikaan. Luin vuonna 2013 ilmestyneen englanninnoksen, sillä portugalin taitoni ei ole riittävä.

Lainaus: “The horizon was the theme of those who yearned for the impossible. So they could keep on yearning, I guess. I’ve always thought it was complacent to search for something you’re never going to find. Pondering the poetry and symbolism of the horizon wasn’t for me. I preferred to ponder islands and fish.”

Oscar Niemeyerin The Curves of Time on arvostetun arkkitehdin omaelämäkerta, jota keventävät yksinkertaiset viivapiirrokset sekä lukuisat valokuvat. Vaikka ei sillä, että teos paljoa kevennystä kaipaisi. Vai mitä tuumit?

Kuva ja lainaus:

20161205_113045

Jorge Amadon Ihmieden markkinoihin tartuin kuunneltuani yhdellä lukuisista Onnibussissa viettämistäni tunneista Ylen radiosta keskustelua Amadosta ja hänen teemoistaan. Lukiessani Amadoa ihmettelinkin, miksen ollut lukenut häntä aiemmin – etenkin aikoina, jolloin olin hulluna Gabriel García Márqueziin ja kaikkeen mikä viittasi edes hieman maagiseen realismiin. Amadon henkilöhahmot ovat kaikessa köyhyydessään, prostituutiossaan ja velmuilussaan kiehtovan syvällisiä, ja lukiessa tulee viskatuksi väkisin Brasilian itärannikon Bahian pahaisten korttelistojen kujille. Aisaparini kommentoikin, että Amadon teoksista on kyhäilty lukuisia Brasiliassa suosittuja telenoveloita, eli saippuasarjoja, sillä teksti on, kuinkas sen nyt sanoisin…aistillista.

Lainaus: “Mutta tulikin Kirsi, ruotsalaistyttö, joka muuten, korjattakoon heti, ei ollut ruotsalainen kuten kaikki luulivat ja sanoivat ja jona hän pysyi, vaan vehnänvaalea hämmästynyt suomalainen. Ihmeissään, sateesta märkänä, pelon väreitä kasvoillaan ja silmät pohjattoman sinisinä hän seisoi paastokeskiviikon aamuna Kultamarkkinoiden ovella.”

Erätunnelmia savosta!

Erätunnelmia savosta!

Henry Thoureaun Kolme matkaa erämaahan -teosta luin ennen nukkumaanmenoa pienissä erissä. Kaunis kerronta Pohjois-Amerikan Mainen metsissä samoiluista tuuditti rauhaisaan uneen – ei sillä, että teos olisi ollut tylsä. Teos on matka- ja luontokirjallisuuden klassikon, Henry Thoureaun “villin luonnon ylistys”, kuten teoksen kustantanut Alligaattori takakannessa ilmoittaa. Thoreau kertoo pienistä ja suurista tapahtumista, ihmisten elämästä erämaassa, omista kokemuksistaan ja ajatuksistaan. Tämä on täydellinen mökkikirja!

Lainaus: “Jos haluaisin nähdä vuoren tai jonkin muun maiseman parhaalla mahdollisella tavalla, hakeutuisin sinne kehnolla ilmalla ja odottelisin sään selkenemistä. Silloin olisin suotuisassa mielentilassa, ja luontokin olisi raikkaimmillaan ja innoittavimmillaan. Rauhallisinta kauneutta on sellainen, minkä näkee herkimmässä mielentilassa.” (suom. Antti Immonen)

P.S. Viisikko-sarjani huhtikuun osassa matkasimme Saksasta Rivieralle!

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply