Etelä-Afrikka, Matkat

Mönkään menneet automatkat, eli räjähdys Limpopossa

Siirrytään Etelä-Afrikkaan, Limpopon tomuisille tasamaille. Takana on ensimmäinen viikkoni Afrikassa, ja se oli kulunut ystäväni ystävän ”kesämökillä”, eli bush campilla Olifantesjoen äärellä Balulen kansallispuistossa, aivan kuuluisamman Krugerin kansallispuiston kupeessa.

IMG_1648

Viikko oli kulunut kylmiä juomia juoden ja kuumaa aurinkoa vältellen. Alun perin paripäiväseksi tarkoitettu visiitti päätettiin venyttää pidemmäksi, viikon kestäväksi lorvailuksi, ja leiriltä poistuttiin pikaisesti vain noutamaan lisää pikkuapinoiden rohmuamia muonatarvikkeita lähimmästä, reilun puolen tunnin matkan päässä sijaitsevasta Hoedspruitin kylästä. Ja kun sanon, että matkaa oli reilu puoli tuntia, mikä ei kuulosta paljolta, on muistettava, että matka kulki halki leijonien, elefanttien ja gebardien hallitsemia Afrikan tasankoja.

Olimme saapuneet leirillemme Rusermiin yömyöhällä, pilkkopimeässä, kahdella autolla. Minä ystäväni Tazzissa emäntäämme ja paria muuta mökkivierasta seuraten. Virallisista varoituksista huolimatta olin jättänyt malarialääkityksen pakettiinsa Johannesburgin majapaikan pöydälle, sillä halusin olla matkanpäällä paikallisten tavoin, eivätkä paikalliset näitä lääkkeitä tarvinneet. Hiekkatiellä töyssyillessämme ja hien virratessa ohimoillani aloin kuitenkin jo miettiä, oliko autenttisen matkailun tavoittelu koitunut kohtalokseni, kuolisinko malariian kolme päivää Afrikassa vietettyäni? Ja olivatko, hikoilun lisäksi, nämä vainoharhaiset mietteet vain toinen oire kohoavasta kuumeesta? Lopulta myös autoa taidokkaasti vierelläni käsittelevä Sonje myönsi hikoilun asteensa olevan korkea, mutta tällä hetkellä asialle ei voisi mitään: auton ilmastointi ei toiminut, ja ikkunoita ei voinut avata, sillä tomu pölisi korkealla auton ulkopuolella, vaikkemme sitä säkkipimeässä voineetkaan nähdä.

Rusermia ympäröiviä teitä päiväsaikaan, jolloin mikään ei näytä enää niin pelottavalta.

Rusermia ympäröiviä teitä päiväsaikaan, jolloin mikään ei näytä enää niin pelottavalta.

Yhtäkkiä tällaiset pienet vaivat kuin malarian ensioireet kuitenkin kaikkosivat mielestäni, kun auto alkoi nykiä ja putputtaa. Sitten nykiminen muuttui kunnon nytkähtelyksi, ja putputus kunnon köhimiseksi. Tiesin, että ajoimme junaradan vieressä, ja kun käännyimme yhtäkkiseen alamäkeen vasemmalle, tiesin, että olimme ylittämässä ratakiskoja. Keskitin kaikki mentaaliset yliluonnolliset voimani siihen, ettei auto sammuisi juuri keskelle junarataa. Ilmeisesti olen kuitenkin yliarvioinut yliluonnolliset lahjani, sillä siihenhän se auto sammahti, sysimustaan yöhön keskelle junarataa Krugerin kansallispuistossa vapaina ärjyvien leijonien keskelle. Onneksi alamäestä oli jäänyt kuitenkin sen verran vauhtia päälle, että auto vieri hiljalleen juuri junaradan viereen.

Mökkiemäntämme Rusha ratintakana iltapäiväajelulla. Kansallispuistoissa toimivien eri firmojen ja yksityisten maiden autoreitit ovat tarkkaan määriteltyjä: nämä olivat niitä ykstyisiä polkuja, eikä muita turisteja näkynyt koko viikkona.

Mökkiemäntämme Rusha ratintakana iltapäiväajelulla. Kansallispuistoissa toimivien eri firmojen ja yksityisten maiden autoreitit ovat tarkkaan määriteltyjä: nämä olivat niitä ykstyisiä polkuja, eikä muita turisteja näkynyt koko viikkona.

Emäntämme oli neuvonut meitä pysymään autossa vaikka mikä olisi, sillä valokeilassa hääräily tekisi meistä helppoja syöttejä pimeydessä kiiluvasilmäisinä lymyileville lihansyöjille. Mutta nyt emme tienneet mitä tehdä: istuako autossa koko yön vai astuako ulos ja yrittää korjata vika?

Luulet jo varmaan, että tämä on tarinani huipennus? No, olet väärässä: tämä on vasta alkusoitto.

Auton äärellä päitämme raapiessa juna ehti madella ohitsemme: kuski vilkutteli iloisesti ohjaamosta ja kehotti meitä poistumaan valokeilasta, sillä olimme varma syötti ympäröiville pedoille (kiitos tiedosta), mutta pysähtyä hän ei voinut, sillä juna olisi vaikea saada uudestaan liikkeelle tämän jälkeen. No, sama vika.

Muutaman ponnekkaan yrityksen jälkeen Sonje sai auton taas käyntiin, ja matka jatkui Rusermin bush campiin putputtaen ja nykien, mutta ainakin pääsimme määränpäähämme neliraajaisina. Sonjelta löytyi auton takakontista ainetta nimeltä liquid concrete, mikä oli jonkin sortin nestemäistä sementtiä, ja päätimme, että oli vika mikä tahansa (joskin diagnoosi oli alustavasti jo paikallistettu putkessa sijaitsevaan reikään, joka aiheutti tomun pääsemisen moottoristoon ja siten sen tukkimisen, mikä aiheutti sammumisen. Vastsin itse diagnoosista, koska näin oli käynyt minulle ennenkin, mutta tämä on jo toinen tarina.), liquid concrete sen korjaisi.

Yksi syy, miksi oleilumme Rusermissa venähti, olikin juuri haluttomuutemme hypätä vialliseen autoon ja koettaa kohtaloamme lähimpään kylään päästäksemme. Mutta lopulta se oli tehtävä ja matka takaisin kohti Gautengia oli aloitettava.

Tarkoituksemme oli ajaa Hoedspruitin kylään heti aamunkoitteessa, korjauttaa auto pikaisesti, ajaa Limpopon suurimmalle Amarula-puulle, jonka sisään oli rakennettu pubi, ja sitten kohti Gautengia.

Saavuimme Hoedspruitiin hyvissä ajoin, ja mekaanikko vakuutti vian olevan korjattu hetkessä: toden totta, moottoriin vievässä putkessa oli pieni, todennäköisesti pikkukiven aiheuttama reikä. Päätimme nauttia aamiaisemme autoa odotellessa, niin että voisimme aloittaa road trippimme heti autoparan voidessa taas paremmin.

Virtahepo haukotteli Olifantes-joessa laskevassa ilta-auringossa. Kuva napattu joen ylittävän rautatiesillan kiskojen välistä.

Virtahepo haukotteli Olifantes-joessa laskevassa ilta-auringossa. Kuva napattu joen ylittävän rautatiesillan kiskojen välistä.

Rautatiesillalla liikuskelu saattaa vaikuttaa vaaralliselta, kun alla virtaa krokotiileja kuhiseva mutainen virta.

Rautatiesillalla liikuskelu saattaa vaikuttaa vaaralliselta, kun alla virtaa krokotiileja kuhiseva mutainen virta.

Vatsat pannukakkuja täynnä saimme auton jälleen allemme pikaisemmin kuin olimme uskaltaneet toivoa, ja aloimme laulellen ohjata menopelin ostoskeskuksen parkkialueen läpi kohti Limpopon valtateitä. Kunnes auton kolme köh, köh, köh –ääntä, joita seurasivat sihinä ja poksaus, pysäyttivät meidät.

Astuimme rivakasti ulos, Sonje avasi konepellin ja kurkistimme sisään. Suomalaisen monotoniseen tyylini totesin moottorin olevan tulessa. Vielä tuolloin Sonje ei nähnyt omasta kulmastaan moottoria sen alapuolelta lipovia liekkejä, ja piti äänensävyäni vain sarkastisen luonteeni esimerkillisenä ilmentymänä. Parin sekunnin päästä pikkuliekit olivat kuitenkin jo ilmiliekkejä, mikä sai Sonjen kinttuihin vipinää.

Nyt luontaiset hätätilaominaisuutemme pääsivät esiin huippuelementeissään: Sonje ryntäsi viereiseen Bernina-ompelukoineita myyvään liikkeeseen, missä kahden mummelin juorutuokio keskeytyi hänen huutaessaan ”MISSÄ ON PALOSAMMUTIN F*#+ING AUTO ON TULESSA” samalla kun minä avasin auton takaoven ja viskoin arvokasta omaisuuttamme kauemmas varmasti pian pamahtavasta autostamme.

Sonje juoksi vaahtosammuttimen kanssa ulos kaksi mummelia kintereillään ja alkoi sumuttaa minun ja muutaman muun paikalle saapuneen ohikulkijan katsellessa vieressä.

Katastrofin lopputulema.

Katastrofin lopputulema.

Ja jos luulit, että tämä oli tarinan karmaisevin kohta, niin olit väärässä – jälleen.

Sillä Etelä-Afrikka ja sen tiet ovat vaaralliset, etenkin naisille. Tästä syystä Sonje oli ottanut erittäin kattavan, naisille markkinoidun ekstravakuutuksen juuri tällaisia tilanteita varten. Vakuutusyhtiöstä vakuutettiin avun olevan luonamme vartissa. Tämä vartti venyi kuudeksi tunniksi parkkipaikalla autossa istumiseksi yli 40 asteen helteessä. Nämä tunnit painuivat mieleeni sekalaisena sarjana tapahtumia, joita lämpöhalvaus ja nestehukka ovat hieman himmentäneet. Tässä lyhyt muistio:

– Jano. Kirkas valo. Odotusta.

– Huoltoauto ei saavu. Soitto vakuutukseen.

– Kirkas valo. Kuuma. Huoltoauto ajaa ohi. Soitto vakuutukseen. Selvitystä mitä on meneillään, kukaan ei tiedä. Missä on huoltoauto?

– Jano. Soitto vakuutukseen koska lupauksestaan huolimatta vakuutus ei soita takaisin. Selvitystä mitä on meneillään. Kukaan ei tiedä.

Kun lopulta olimme päässeet huoltamolle, pystyimme lohduttautumaan ainakin ajatuksella, että huonomminkin olisi voinut käydä.

Kun lopulta olimme päässeet huoltamolle, pystyimme lohduttautumaan ainakin ajatuksella, että huonomminkin olisi voinut käydä.

– Soitto huoltoautolta. Jano. Kuuma. Huoltoauto on ajanut kokonaan väärään kylään, ja siltä menisi yli tunti palata Hoedspruitiin. Turhautumista.

– Soitto vakuutukseen. Eikö toinen huoltoauto voisi tulla noutamaan meitä, näimme juuri yhden, ja vartin päässä on myös toinen huoltamo, jossa juuri olimme asioineet. Ei, vakuutus tekee yhteistyötä vain tiettyjen huoltamoiden kanssa. Turhautumista. Kuuma.

– Huoltoauto ei saavu. Automatka Amarula-puun sisään rakennettuun pubiin on ilmeisen tavoittamaton toive. Jano. Kuuma.

– Kirkas auringonvalo. Huoltoauto ei saavu.

– Soittoja vakuutuksesta. Huoltoauto on parkkipaikalla, missä me olemme. Me olemme parkkipaikalla. Hyppy ulos autosta: ei emme näe huoltoautoa. Jano. Vakuutus sanoo soittavansa takaisin.

– Ei soittoa. Ei huoltoautoa.

– Soitto vakuutukseen. Huoltoauto oli ajanut uudestaan ei ainoastaan väärään kylään vaan myös väärän kylän väärälle parkkipaikalle. Huutaa ei voi, sillä jano. Huoltoauto on päättänyt luovuttaa ja palaa lähtöpisteeseensä.

– Vakuutus ei luovuta. Vakuutus päättää etsiä meille toisen huoltoauton.

– Millään ei ole enää väliä. Jano, kuumuus ja turhautuneisuus tipotiessään. Kirkas auringonvalokin alkaa himmetä iltapäivän edetessä. Turtuneisuus.

Maisemakuvia huoltamolta.

Maisemakuvia huoltamolta.

– Vakuutus soittaa. Vakuutus on löytänyt meille toisen huoltoauton. Huoltoauto saapuu kymmenessä minuutissa. Minuutissa auto on sen lastina, ja me etupenkillä. Parissa minuutissa olemme huoltamolla.

– Diagnoosi: korjatun putken lisäksi myös bensaputkessa oli ollut reikä, josta bensiini oli pikkuhiljaa lipunut kohti moottoria. Moottorin läheisyydessä oli pikkukivi todennäköisesti iskenyt kipunan metallia vasten ja sytyttänyt tulen. Miksi vakuutus ei vain soittanut heille, olisimme välttyneet päivän kestäneeltä odotukselta? Vastaus: vakuutus ei tee yhteistyötä kyseisen huoltamon kanssa. Sihteeri: vakuutus ja huoltamo ovat yhteistyökumppaneita. Jano on ainoa tunne.

– Hiljaisuus.

– Epätoivo. Halu päästä pois Limpoposta.

– Kyyneliä. Korjaamon miehet onnistuvat haalimaan kokoon kylästä tarvittavat varaosat, jotta voimme ajaa kotiin yötä vasten. Mikä on vaarallista, mikäli auto hajoaa. Onneksi on naisille erikseen suunnattu hyvä, kattava vakuutus, totean sarkastiseen ja monotoniseen sävyyni. Vitsini ei uppoa yleisöön. On liian aikaista.

– Vajoamme odotushuoneen upottaviin ja nihkeisiin nahkasohviin ja tuijotamme mauttomia joulukoristeita ympärillämme. Akvaariossa yksinäinen kala pulputtaa neonvärien loisteessa. Tunnelma kohoaa.

– Vettä. Ilmastointi. Kaikki on hyvin, vaikka Amarula-puun sisään rakennettu pubi saisikin siltä erää jäädä.

Hienoa tässä kokemuksessa oli se, että vaikka aamulla auton moottori olisi ilmiliekeissä, illalla sillä voi ajaa kotiin.

Hienoa tässä kokemuksessa oli se, että vaikka aamulla auton moottori olisi ilmiliekeissä, illalla sillä voi ajaa kotiin.

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Sofia / Liikkeellä April 6, 2015 at 4:01 PM

    Voi kauhia! Mutta olihan tätä hauska lukea, sait kyllä taltioitua kokemuksen ilmeisesti koko karmeudessaan mukavasti tähän postaukseen, heh!

  • Reply sateenmuru April 6, 2015 at 4:42 PM

    Niin, tässäpä tämä automatka pähkinänkuoressa ^_^

  • Reply Sonje April 7, 2015 at 6:14 AM

    Ahahahaha, the memories. PS: I have a new car now :p

  • Reply sateenmuru April 7, 2015 at 7:59 AM

    Mjeh, new car…noooo…..surely this was in working order even after our ordeals? ^_^

  • Leave a Reply