Irlanti, Matkat

Näkemisiin, Ha’Penny Bridge!

Alkaa olla aika heittää hyvästejä Dublinille, tältä erää. Yksi asia, jota jään kaipaamaan kaupungista on kaunis rautasilta Liffeyn yli, Ha’Penny Bridge. Silta on mielestäni kuin Dublin itse: usein tallattu, usein kuvattu, lumoava. Rakenteeltaan hento, mutta pintansa pitävä. Sillan kaiteita vasten on laulettu, naurettu, kerjätty ja rakastettu. Se on nähnyt kiireisiä tervehdyksiä, pitkiä hyvästijättöjä, dublinilaisia taistelemassa toinen toistaan vastaan. Ja aina sen alla on virrannut joki, hidas ja ylevä, oman arvonsa tunteva Liffey.

Ha’Penny Bridge avattiin vuonna 1816, ja sadan vuoden ajan kävelijöiden tuli maksaa puolen pennin (half penny) tullimaksu joen ylittämisestä. Kunnia kyseisestä kolikkovirrasta kuului herroille John “Bloody” Beresford ja William Walsh, jotka omistivat Bagnio Slipiltä (Bagnio Slip oli 1700-luvulla kuuluisa bordellialue Temple Barilla, nykyään tie tunnetaan nimellä Fownes Street) Liffeyn yli liikennöivät lautat. Ajan saatossa lautat ränsistyivät niin, että Dublin Corporation vaati niiden kunnostamista tai korvaamista kokonaan uusilla. Beresford ja Walsh saivat kuitenkin paremman idean ja ehdottivat sillan rakennuttamista Liffeyn yli.

Ha'Penny Bridge kohti Temple Baria.

Ha’Penny Bridge kohti Temple Baria.

Hennolta näyttävä rautasilta tilattiin Englannista, Coalbrookdalesta, joka oli yksi Britannian ensimmäisistä raudanvalannan keskuksista, ja kuljetettiin meren yli 18 osassa Dubliniin, jossa se avattiin 19.5.1816 Wellington Bridgenä. Kolme sillan yli kaareutuvaa lamppua lisättiin 1800-luvun lopulla. Sillan ensimmäinen nimi, Wellington Bridge, annettiin Arthur Wellesleyn mukaan, joskin hänet tunnetaan paremmin Wellingtonin herttuana. Kunniakkaan sotaruan tehnyt Wellingtonin herttua oli kukistanut Napoleonin vuotta aiemmin Waterloossa. Dublinilaiset eivät kuitenkaan pitäneet heidän pennosiaan vaativan Beresfordin sillalle antamasta nimestä: he muistivat yhä Beresfordin osallisuuden vuoden 1798 kapinaan, kun tämä oli kätyreineen kiduttanut kapinaepäiltyjä kotonaan  Marlborough Streetillä huhun mukaan triangelin muotoisella instrumentilla. Tästä juontuukin sillan sijaisnimi, Triangle Bridge.

Ha'Penny kohti Liffeyn pohjoistörmää, kirjakauppaa ja ravintolaa The Winding Stair.

Ha’Penny kohti Liffeyn pohjoistörmää, kirjakauppaa ja ravintolaa The Winding Stair.

Parikymmentä vuotta myöhemmin nämä muistot alkoivat kuitenkin hälvetä dublinilaisten mielestä, ja siltaa alettiin kutsua nimellä Iron tai Metal Bridge. Wellingtonin herttua tunnettiin myös nimellä Iron Duke, joten mutkan kautta hän sai takaisin kunniasijansa sillan nimen kantajana – tänä päivänä hänet tosin muistetaan vähemmän kunniakkaasta konnotaatiosta kumisaappaiden englanninkielisen nimen, ‘wellingtons’, kaimana. Nykyään sillan nimi on virallisesti Liffey Bridge, arvattavista syistä, mutta yleisimmin sitä kutsutaan nimellä Ha’Penny Bridge.

Siltaan liittyy useita tarinoita, sijaitseehan se kaskunkertojien saaren sydämessä, Dublinin halki virtaavalla Liffeyjoella. Yhden tarinan mukaan sir Hugh Lane, jonka nimeä kantava taidegalleria sijaitsee joen pohjoispuolella, halusi tuhota Ha’Penny Bridgen ja rakentaa sen tilalle toisen, kivisen kaarisillan, jonka sisään voisi sijoittaa taideaarteitaan yleisön nähtäväksi.Tuolloin, vuonna 1912, lukuisat kuuluisat irlantilaiset, kuten Nobel-runoilija William Butler Yeats, tukivat Lanen esitystä. Dublin infrastruktuurin kehityksestä vastaavan Dublin Corporationin mukaan suunnitelman toteuttaminen tulisi kuitenkin liian kalliiksi, ja Ha’Penny Bridge sai jäädä paikoilleen.

Rautarakenteita.

Rautarakenteita.

Nykyään Ha’Penny Bridge on yksi maailman vanhimmista valurautasilloista, ja osa kauneinta Dublinia. Dublin Corporation sai sillan takaisin haltuunsa sadan vuoden vuokra-sopimuksen päätyttyä vuonna 1916, ja ilmaista sen ylittäminen on ollut vuodesta 1919 saakka. Siitä on tullut yksi Dublinin maamerkeistä ja useimmin valokuvatuista turistikohteista. Nykyään sillan ylittää päivittäin noin 30 000 jalankulkijaa, noin 25 550 jalkaparia enemmän kuin sen avaamisen aikoihin vuonna 1816. Hugh Lane Gallery taas on yksi Irlannin parhaista ja eniten vierailluista taidegallerioista, joten tarinalla on onnellinen loppunsa molempien osapuolten, sillan ja Hugh Lanen, kannalta.

Minulla on kymmeniä kuvia Ha’Penny Bridgesta, mutta vieläkin huomaan kaivavani kameran valmiiksi, kun kävelen sillan ohi – siltä varalta, että aurinko paistaisi sopivasti, että Liffey kimaltaisi erityisen kauniisti, tai että kaiteen yli kurottaisi hahmo. Blogini ensimmäisessä logossa esiintyi myös Liffeyta kuvaava Finnegans Waken aloituslause James Joycelta, ja koska kirjoittelen täällä nyt varsin nostalgisissa tunnelmissa, päättäköön se tämän kirjotuksen.

Riverrun, past Eve and Adam’s, from swerve of shore to bend of bay, brings us by a commodius vicus of recirculation back to Howth Castle and Environs.

Ha'Penny Love Locks. Dublin, City of Love!

Ha’Penny Love Locks. Dublin, City of Love!

Ha'Penny yöaikaan.

Ha’Penny yöaikaan.

Riverrun.

Riverrun.

 

 

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply