Lontoo, Ruoka ja juoma

Nopi, 21–22 Warwick Street

Keisareiden aamupuuroa Ottolenghilta

Vuoden alussa kaksi ystävääni oli vierailulla Lontoossa. Matkan nähtävyyksien suunnittelu oli sujunut puolin ja toisin omalla painollaan (kirjastonhoitajaystäväni riensi luonnollisesti heti ensimmäisenä Lontoon aamuna British Libraryyn), ja myös ruokapuolen suunnittelu oli hyvin hoidossa ensihetkestä lähtien: aamupala, brunssi, lounas, illallinen – ihan mitä tahansa – Ottolenghilta. Pöytävaraus oli tehty sunnuntaiaamuksi kello kymmenen, ja siunatulla kellonlyämällä olimme suljettujen ovien takana niiden pysyessä vielä visusti kiinni ahneimpien asiakkaiden vienoista nykimisistä huolimatta.

Vihdoin pääsimme sisään tyylikkään hienostuneesti sisustettuun vaalean puun, kuparin ja valkeiden, puhtauttaan loistavien laattojen hallitsemaan tilaan. Tarjoilijat lipuivat esoteerisesti pöytäseurueelta toiselle: aamu oli hiljainen ja Nopissa raukea tunnelma.

Olen suuri aamupuurojen ja myslien ystävä, joten nappasin heti ruokalistalta haluamani: mustaa riisiä mangon, banaanin, siirapin ja kookosmaidon kera. Olin lukenut mustan riisin olevan terveellisempää kuin mustikka, ja koska tyrnirouheeni oli juuri loppunut, tarvitsin jotain, mikä saisi elimistöni uskomaan, että pidän siitä huolta. Mustaa riisiä siis, mustan kahvin kera – joku raja liiallisella terveellisyydelläkin on oltava.

Mustaa riisiä, mangoa, banaania, kookosmaitoa ja siirappia.

Mustaa riisiä, mangoa, banaania, kookosmaitoa ja siirappia.

Mustaa riisiä kutsuttiin muinaisessa Kiinassa kielletyksi riisiksi, sillä sen uskottiin pidentävän elinikää, ja keisari määräsi jokaisen mustan riisinjyvän omaan käyttöönsä – laittomasta riisinsyönnistä saattoi seurata kuolemanrangaistus. Vaikka musta riisi on nykyään vapaata riistaa maailman ruokamarkkinoilla, on se vielä suhteellisen käyttämätön raaka-aine eittämättömistä terveysvaikutuksistaan huolimatta – johtuen kenties sen pitkästä keittoajasta.

Nopissa mustaa riisipuuroa oli kuitenkin mukava odotella, ja kun se vihdoin saapui eteeni, tunsin oloni todellakin keisarilliseksi: puuron tumma väri oli houkutteleva, ja keltaiset mangopalat toivat sille sopivan raikkaan vastakohdan. Puurokulho tarjoiltiin valkoisessa lautasessa puiselta aluselta, johon oli aseteltu myös pienet kipot kookosmaitoa ja siirappia. Jokainen lusikallinen oli nautinto, ja ymmärsin tismalleen, miksi entisaikojen keisarit olivat halunneet hamuta kaikki nämä herkullisen pähkinäiset jyvät itselleen – jos minulla olisi tähän mahdollisuus (tai jos olisin nauttinut vielä toisen kupin kahvia), saattaisin syyllistyä megalomaaniseen riisin hamstraukseen itsekin.

Mutta asioiden tilan ollessa miten oli, minun oli vain tyydyttävä lounasvarauksen tekemiseen.

IMG_7865

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply