Lontoo, Ruoka ja juoma

Nordic Bakery, 48 Dorset Street

Ruotsalaisen fika-kulttuurin valloittaessa maailmaa suomalainen kahvitauoko pystyy yhä yksilöllisen määrittelemättömänä.

Suomalaisena olen tottunut pitämään kahvitaukoni tarkoin määritellyin aikavälein; itse asiassa Suomen työlakiin kuuluu tietty määrä kahvitaukoja työtuntien mukaan. Mutta siinä missä naapurimaamme fika (kahvitauko, jonka aikana nautitaan jotain pientä syötävää, kuten korvapuusteja tai kakkusia) valloittaa kahvistaan nauttivia maita, meistä suomalaisista on parempi olla pitämättä sen suurempaa meteliä omasta fikastamme, kahvitauosta: lorutamme kuppiin suodatinkahvimme ja nautimme sen ihan minkä tahansa kanssa, mitä käden ulottuvilla sattuu milloinkin olemaan.

Suomalaisen yksinkertaista, mutta tehokasta: paras kombinaatio kahvitaukoon!

Suomalaisen yksinkertaista, mutta tehokasta: paras kombinaatio kahvitaukoon!

Lontoossa on muutama skandinaavinen kahvila, joista Nordic Bakery korvapuusteineen ja yksinkertaisine Iittalan mukeineen on yksi kuuluisimmista. Vierailen heidän kahvilassaan Sohossa silloin tällöin, kun eniten tarvitsen taukoa Lontoon elämänmenosta. Täällä sisustus muistuttaa minua lapsuuteni kesämökkivierailuista kaukaisten sukulaisten luo: seinälaudat ovat kuluneet ja niitä peittävät 1970-luvun ryijyt, pöydät ovat yksinkertaisen jämäkät ja penkit ja tuolit seuraavat samaa linjaa. Kahvilassa vallitsee verraten hiljainen tunnelma, vaikka koko paikka olisi täysi ilmeisen skandinaavisia kahvittelijoita mutustelemassa puustejaan ja ruisleipäsiään samalla kun kertaavat pöytäseurueelleen kaukaisia muistoja viimeisimmistä kesämökkikokemuksista.

Mutta eräänä päivänä Lontoon tutkimusmatkoillani piipahdin Nordic Bakeryn Marylebonen kahvilassa lähellä Baker Streetin maanalaisen asemaa. Olin kulmilla työn merkeissä (no, jos totta puhutaan, niin työni tällä hetkellä pitää sisällään niin monen kahvikupin nauttimisen Lontoossa kuin mahdollista) ja tarvitsin todella kahvitauon…niin, no, kahvista. Ja kuten todettu, Suomessa kahvitauot ovat lain sanelemat ja koska olemme lainkuuliaista kansaa, heitä, jotka jättävät kahvitauon väliin vain tehdäkseen muutaman ylimääräisen minuutin töitä katsotaan karsaasti – kuten kuuluukin, sillä on varsin julkeaa halveksua tätä päivän pyhää hetkeä, kahvitaukoa!

Kahvitauon aikaan ei ole epäkohteliasta häipyä työpöydän ääreltä keittiöön ja kävellä suoraan sen astiakaapille oman Muumi-mukin tykö. Ei ole epäkohteliasta laahustaa Moccamasterille ja kaataa kuppiin höyryävää, ja mikäli onni potkaisee suhteellisen vähän aikaa sitten tiputettua lähikaupan filtteriä sanomatta rituaalin aikana sanaakaan. Ei ole epäkohteliasta istua aloilleen ja avata sanomalehti eteen vaikka (tai erityisesti) jos kahvihuoneessa on muita nauttimassa tauostaan samanaikaisesti: ei, kahvitauko on laatuaikaa minun ja kahvini välillä. Ja, jos onni suo, työtoverisi arvostavat tätä pyhää hetkeä yhtä suurella hartaudella kuin sinä, ja ainoa ääni kahvihuoneessa (kyllä, mikä mieltäylentävä nimitys!) on tuulettimen humina.

Nordic Bakery Marylebonessa.

Nordic Bakery Marylebonessa.

Suosikkejani ovat erityisesti puolukkapullat, joita teen usein Suomessa ollessani: pullataikina leikkaa puolukoiden happamuutta mitä erinomaisimmin.

Suosikkejani ovat erityisesti puolukkapullat, joita teen usein Suomessa ollessani: pullataikina leikkaa puolukoiden happamuutta mitä erinomaisimmin.

Nordic Bakeryssa myydään myös kotiinvieimisiksi vaikkapa leipiä ja mehuja.

Nordic Bakeryssa myydään myös kotiinvieimisiksi vaikkapa leipiä ja mehuja.

Lontoon kahviloissa löytää harvoin hiljaisia hetkiä: silloin, kun asiakkaat ovat vähissä, musiikki pauhaa täysillä. Ja useimmiten sekä asiakkaat että musiikki pauhaavat yhtäaikaisesti. Mutta täällä, Dorset Streetin Nordic Bakeryssa, löytyy koko kaupungin paras skandinaavinen hiljaisuus. Ja kuinka määritellä tämä hiljaisuuden laatu? Kuuntele tuulettimen huminaa…kuuntele niin tarkasti kuin pystyt…kuuletko sen? Ja siinä se; pystyt todella kuulemaan tuulettimen huminan ilman yhtäkillisiä naurun remakoita, tai ajatuksenjuoksuasi katkovaa kovaäänistä pop-musiikkia. Ei kiihkeitä bisnesstapaamisia, ei yli-äänekkäitä pöytäseurueita tai liioitellun huomiota herättäviä elkeitä sananpainoja kiihdyttämään – ei, me skandinaavit kahvitaukolaiset siemailemme kahvejamme mietiskellen elämäämme ja tulevaisuuttamme rauhallisen hiljaa.

Korvapuustia, puolukkamehua ja lohella täytettyä ruisleipää Sohon Nordic Bakeryssa.

Korvapuustia, puolukkamehua ja lohella täytettyä ruisleipää Sohon Nordic Bakeryssa.

Mitä: Nordic Bakery on skandinaavinen kahvila, jossa on hyvä valikoima makeita ja suolaisia pohjoismaalaisia herkkuja, kuten korvapuusteja, täytettyjä ruisleipiä ja marjamehuja. Kahvila ilmoittaa kotisivuillaan olevansa “rauhallinen kohtaamispaikka kiireisessä kaupungissa – tila, jossa visuaalinen häly ja melu on eliminoitu kahvilaelämyksestä”. Tismalleen.

Missä: Nordic Bakerylla on kolme pistettä Lontoossa: yksi niistä Sohossa on skandityylisen vilkas, kaksi muuta sijaitsevat Marylebonessa. Dorset Streetin kahvitaukoni jälkeen vierailin kulman takana ihailemassa Wallace Collectionin taidenäytteitä. Nordic Bakery on rauhaisa levähdyshetki esimerkiksi läheisissä Madame Tussaud’sin vahakabinetissa tai Sherlock Holmes Museumissa vierailun jälkeen.

Milloin: Nordic Bakeryt ovat auki arkipäivisin kello 7.30-18.30, lauantaisin kahvilat aukevat tuntia myöhemmin. Sunnuntaisin ja Bank Holidayn aikaan kahvilat ovat auki kello 9-18. Nauti!

P.S. Kahvitaukopaikoista Dublinin Temple Barilla voi lukea täältä: 3 kuppia kahvia Temple Barilla!

You Might Also Like

31 Comments

  • Reply sarrrri July 12, 2015 at 10:35 AM

    Tuollainen kahvila voisi olla aika ihana, jos asuisi vakituisesti Suomesta pois. Siitäkin huolimatta, etten oikeastaan pahemmin välitä ruisleivästä tai varsinkaan korvapuustista. 🙂 Millaisia ihmisiä tuolla sitten pääasiassa käy?

  • Reply sateenmuru July 12, 2015 at 10:46 AM

    Olen huomannut, että Nordic Bakeryssa käy paljon pohjoismaalaisia, mutta myös lontoolaiset tykkää – ihmistyypit vaihtelevat nuorista opiskelijoista iäkkäämpiin eläkeläisiin. Ja jostain oudosta syystä japanilaisilla tuntuu olevan outo viehtymys suomalaisiin juttuihin – käyn joskus kotikulmilla Brixtonissa kauppahallissa japanilaisessa ravintolassa, jonka seiniä peittää komea Marimekko-tapetti!

  • Reply Ansku BCN July 12, 2015 at 12:16 PM

    Tämmöinen pitäisi saada jokaiseen isompaan kaupunkiin maailmalla! Ainakin Barcelonaan, sillä mikäli minun otantani pitää paikkansa, niin kiinnostus Suomea ja muita Pohjoismaita kohtaan on suuri. Hiljaisuus, pulla ja kahvi <3

    • Reply sateenmuru July 13, 2015 at 9:17 AM

      Skandikahvila menestyisi varmasti hyvin monessa paikassa! Satuin yhtenä päivänä näkemään myös toisen kahvilan, tavallisen lontoolaiskahvilan ostarin nurkassa, joka houkutteli asiakkaita sisään näyttävällä suomalaisen designin näyteikkunalla.

  • Reply Jenni / Unelmatrippi July 12, 2015 at 12:43 PM

    En ole koskaan ollut sellaisessa ei-suorittavan työn työpaikassa, jossa olisi pidetty säännöllisesti kahvitaukoja, vaikka ne kuinka ovat laissa. Kahville menemistä tunnutaan pikemminkin monissa työpaikoissa pidettävän nykyään merkkinä siitä, että kahvittelijalla ei ole kovinkaan paljon töitä, kun kerran ehtii kahvilla istuskella. Mikä on tietty sääli, sillä ovathan tauot totta kai tarpeen eikä niistä pitäisi mielestäni ketään syyllistää. Jatkuva kiireen korostaminen työelämässä on varmaankin johtanut tilanteeseen, että kaikkialla ei oikein kehdata enää kahvilla käydä. Tällaisia ajatuksia tuli mieleen tuosta työpaikkojen kahvittelukulttuurista, jota kuvailit.

    Nordic Bakery kuulostaa kivalta kahvilalta. Toimisi varmasti erityisen hyvin silloin, kun on ikävä Skandinaviaan ja korvapuustien äärelle.

    • Reply sateenmuru July 13, 2015 at 9:24 AM

      Olen ehkä ollut onnekas kahvitaukojeni suhteen mitä erilaisimpien työkokemusteni aikana: oma kahvitaukojeni vaalinta alkoi ensimmäisestä “oikeasta” työstäni 18-vuotiaana, kun olin kesäapuna irlantilaisessa hotellissa, jossa takuuvarmasti henkilökunta piti huolen siitä, että teepannun ympärille kokoonnuttiin riittävän usein rupattelemaan! Toki olen tehnyt myös töitä (kuten jälkiruokakokkina 1 Michelin tähden ravintolassa), missä ei katsota hyvällä muutaman minuutin hiljaisuuteen vetäytymistä, mutta pidin urheasti kiinni kahvihetkestäni ruokakomeron nurkassa – etenkin kun en polta, ja niin moni ramppaa tupakkatauoilla! Minä ehdotan kahvikapinaan ryhtymistä, sillä kyllä sen verran aikaa pitää olla, että ehtii kahvit rauhassa hörpätä – arvelen pienen lepohetken tehostavan myös sitä kuulua tuottavuutta….

  • Reply Kiia July 12, 2015 at 2:30 PM

    Hyvin kirjoitettu juttu. On aina nautinnollista lukea tällaisia tarinamaisempia matkajuttuja, kuin luetteloita siitä mihin on menty ja mitä sitten tapahtui.
    Hyviä huomioita suomalaisesta kahvikulttuurista.

  • Reply Miika ♥ Gia | matkakuume.net July 13, 2015 at 2:18 AM

    Ihana kahvila! Ja pulla – se ei ole muualla maailmassa samanlaista lainkaan!

    Työskentelin pitkään vahvasti skandinavialaisessa yritkysess ja koska pomo ja loput tiimistä istui Ruotsissa, olin lähes viikottain Tukholman konttorilla töissä. Siellä tutustui tuohon Fika-kulttuuriin ihan toden teolla. Ja ruotsalaiset osaa tehdä kyllä aika monta muutakin asiaa silleen hirveen paljon mukavammin kuin muut.

    • Reply sateenmuru July 17, 2015 at 8:41 AM

      Kiitos Kiia ja Miika & Gia! Fika-kulttuuri on nyt niin “in” ainakin Britanniassa, niin siinä sumppikahvia hörppiessä tuli mieleen, että mikä on suomalainen kahvikulttuuri – tätä hiljaisuutta se siis mielestäni on!

  • Reply Anna | Tämä matka July 13, 2015 at 5:02 AM

    Nordic Bakery:stä luin ensimmäisen kerran jostain sisustuslehdestä. Siinä oli paljon kuviakin, eli minulla on jonkinlainen käsitys minkälaisesta paikasta on kyse.

    Ensimmäisissä työpaikoissa kahvitauko todellakin oli pyhä. Niitä oli erilaisia, riippuen oliko varaston, myymälän, vai hallinnon puolella kahvitelemassa. Jokaisessa paikassa oli ihan oma kulttuurinsa ja tunnelmansa. Hiljalleen työpaikat muuttuivat yhä enemmän “luoviksi”. Suodatinkahvi vaihtui lennosta napattuun latteen. Puolensa kullakin.

    Itse arvostan kahvin ympärille tulleita rutiineita. Niistä joka aamu nautittava aamukahvi sängyssä mieheni kanssa on rakkain. Uutiset taustalla, höyryävä kahvi mukissa, vielä lämpimässä peiton alla. Arjen luksusta.

  • Reply Mirka/ Reason for a Season July 13, 2015 at 9:45 AM

    Kahvitauot <3. Täytyypä pitää tämä kahvila mielessä. Olen haaveillut, että kävisin Lontooss muutaman kuukauden kuluttua, saa nähdä miten käy. Voisin hyvinkin käydä tsekkaamassa, mitä Skandinavia näyttää Lontoossa. Ehdottomasti näitä pitäisi olla ympäri maailmaa. Singaporessa on kahvila nimeltä Fika. Siellä tuli käytyä syömässä lihapullia, kun aasialainen ruoka alkoi kyllästyttää. Skandinavia maailmankartalle :P!

    • Reply sateenmuru July 17, 2015 at 8:42 AM

      Jep, kahvitauot on omaa luokkaansa – sattumoisin kävin Lontoossa eilen Brick Lanen Fika-kahvilassa, niitä näyttää olevan ympäri maailmaa siis! Oli kiva paikka, myös suht rauhallinen Lontoon mittapuussa.

  • Reply Heidi July 13, 2015 at 10:01 AM

    Oi miten ihana kirjoitus. Tätä oli ilo lukea. Kahvi & korvapuusti on kyllä niin hyvä yhdistelmä, että se maistuu oli sitten missä päin maailmaa tahansa. Me juuri automatkalla Kalajoelle pysähdyttiin tauolle pieneen kahvilaan Vesannolle ja voi miten iloiseksi tulin, kun täällä on tarjolla jättimäisiä korvapuusteja❤️.

    • Reply sateenmuru July 17, 2015 at 8:43 AM

      Kiitos Heidi! Minun brasilialainen mieheni on aivan myyty korvapuustien suhteen – itse olen elinikäinen fani ^_^ Tiedän Vesannon ja voin kuvitella että juuri sieltä löytyisi jättipuusteja!

  • Reply Terhi / Muru Mou July 13, 2015 at 12:52 PM

    Oi, nuo mustikkapullat näyttää aivan mummoni tekemiltä! En ole suuri mustikan ystävä, mutta kyllä minä tuolla pistäisin suuni siniseksi. Siitä on yli kahdeksan vuotta aikaa kun olen viimeksi Suomessa ollut töissä, mutta muistan edelleen ne tarkalla kellonlyömällä pidetyt kahvitauot. Nykyisessä työpaikassa kahvit hörpitään työpöydän ääressä, mikä on mielestäni outoa. Kiva kirjoitus! 🙂

  • Reply Pirkko / Meriharakka July 14, 2015 at 5:47 AM

    Euroopassa, jossa reissumme useimmiten ovat olleet alle viikon pyrähdyksiä, en ole erityisesti skandinaavisia tai suomalaisia paikkoja kaivannut, mutta Laosissa, oltuamme jo useamman viikon reissussa syksyllä, skandinavisen kahvilan löytyminen ihan innosti! Ja kun vierailumme tuolla oli joulun alla, niin oli huikeaa löytää joulupipareita tuolta.
    Mutta tietysti, jos asuu pysyvästi ulkomailla, niin skandinaaviselle kahvilalle alkanee jo olla kysyntää.
    Siksi kai Fuengirolassakin korvapuustit menevät hyvin kaupaksi, suomalaisille!

  • Reply Annika | Travelloverblogi July 15, 2015 at 6:23 AM

    Hassua, mutta minä en tunnista kirjoituksestasi mitään. Siis tietenkin tiedän, mitä on kahvi ja pulla, mutta koska en ole koskaan juonut kahvia, käyn harvoin kahviloissa, en tarvitse päiväkahviani tai kahvitaukoa. Kahvitauon pyhyys on siis ihan kamalan vierasta. 🙂 Mutta tiedän, että on tyyppejä, jotka matkalla ollessaan kaipaavat kotoa lähinnä vain sitä suomalaista suodatinkahvia. Eilen sain täällä Malesiassa palan jotain, mikä oikeasti maistui läjes suomalaiselta pullalta rusinoineen. Se oli outoa.

    • Reply Kohteena maailma / Rami July 16, 2015 at 9:04 PM

      Täytyy kompata Annikaa. Itse en juo kahvia, enkä juurikaan syö pullia & makeita leivoksia tms. Töissä juon teetä, jos osallistun “kahvitauolle”. Kotona en juo teetä eli kaikki kahvitauot on itselle “pakkopullaa”.

      Mutta ihmisten on pidettävä taukoja ja virkistäydyttävä, joten teen sen reissuilla joko Gastro Pubeissa tai sitten tavallisissa pubeissa. Eli en kaipaa suomalaista kahvia maailmalla vaan paikallista laadukasta olutta, mieluiten pienpanimotuotteitta 😀

      • Reply sateenmuru July 17, 2015 at 8:48 AM

        Niinpä, Pirkko, olet oikeassa: ei sitä yleensä lyhyemmillä matkoilla kaipaa mitään mistään muualta – on vain hienoa olla uudessa kulttuurissa ja sisäistää sitä niin paljon kuin pystyy. Vasta kun on pidempään tai pysyvästi ulkomailla, niin jotain alkaa kaivata “muualta”. Minulle se on täällä Brixtonin pysyvässä hälinässä asuvana juuri tuo edes hetken rauha: täällä melu iskee vasten kasvoja jatkuvasti katumusiikkina, hälytysajoneuvoina, remonttien ääninä, liikenteen meluna, lentokoneiden huminana, ihmisten huudahduksina jne…

      • Reply sateenmuru July 17, 2015 at 8:52 AM

        Annika, Rami kiitos kommenteista – kirjoituksen sisältö ei siis ollut kahvi, suomalaisen kahvin kaipuu tai edes se pulla, vaan hiljaisuus, joka Nordic Bakerysta löytyi, ja tätä kautta kahvitauon merkitys suomalaisessa kulttuurissa. Ulkomailla matkatessa harvoin mitään kaipaa mistään muualta, kuten aiemmin jo kommentoinkin, mutta Lontoossa asuessa melutaso on jatkuvasti sitä luokkaa, että silloin harvoin kuin hiljainen hetki koittaa, niin siihen hätkähtää.

        • Reply Kohteena maailma / Rami July 17, 2015 at 8:06 PM

          Tässä nähtiin taas kerran se, että ei-kahvi-ihmiset tarttui kahviin eikä kiinnittäneet tarpeeksi energiaa varsinaiseen asiaa – pahoittelut siitä 🙂

  • Reply Sanna I Tuntematon turisti July 15, 2015 at 6:31 PM

    Vaikuttaa ihanalta! Täytyykin vinkata tästä Lontoossa asuvalle kaverille, jos ei vaikka tästä vielä olisi kuulemaan sattunut!

  • Reply Virpi /Täynnä tie on tarinoita July 15, 2015 at 7:40 PM

    Ah, kahvi ja kahvitauko! Minä joka olen juonut kahvia 2 vuotiaasta asti tarvitsen jokapäiväiset kahvihetkeni 🙂 Kivasti kirjoitettu juttu kahvin merkityksestä! 🙂

    • Reply sateenmuru July 17, 2015 at 8:44 AM

      Kiitos Sanna ja Virpi! Ja Virpi, mitä, kaksivuotiaasta asti? Kunnoitettava teko, hehe 🙂

  • Reply Mirje / Kotona kaikkialla July 16, 2015 at 8:14 AM

    Me tehdään mieheni kanssa yleensä kahdestaan töitä, mutta koitetaan silti pitää kahvitauko yhdessä joka päivä 🙂 Muutenkin tehdään jonkin verran töitä kahvilasta käsin ja tuollaiset rauhalliset kahvilat, joissa musiikki ei pauhaa täysillä ovat kyllä ihan parhaita. Niitä löytyy maailmalta ihan turhan vähän, joten toivottavasti tämä pohjoismaistyyppinen kahvilatrendi leviää.

    • Reply sateenmuru July 17, 2015 at 8:54 AM

      Kiitos kommentista Mirje! Mielenkiintoista kuulla teidän rutiineista, sillä myös meidän taloudessa alkaa pian yhdessä kotona töitä tekevän pariskunnan arki, joten tuo kahvitauon synkronisointi kuulostaa hyvältä idealta!

  • Reply Sukellus Asiaan July 17, 2015 at 10:07 AM

    Kahvin ystävänä taidankin piipahtaa tuolla seuraavalla reissulla. Työsi kuulostaa varsin mielenkiintoiselta. Hyvin kirjoitettu teksti.

  • Reply Jenni / Globe Called Home July 17, 2015 at 8:50 PM

    Tämä pohdinta suomalaisesta kahvitaukokulttuurista oli ihan hauskaa, vaikka täytyy myöntää, etten ikinä ole ollut Suomessa töissä työpaikassa, jossa kahvitaukoja olisi harrastettu. 🙂 Liukuvien työaikojen agiilissa kulttuurissa taukoja pidetään kun siltä tuntuu.

    Vinkiksi vastaisuuteen, näin teenjuojana mä arvostaisin kovasti, jos näissä arvosteluissa mainittaisiin jotain myös teevalikoimasta. Eli onko valittavana vain Liptonin mustaa, onko laajempi pussilajikoima, vai hellitäänkö teenjuojia peräti irtoteellä? Liian usein mennään jonnekin porukalla “hyvän kahvin” perässä, ja minulle on tarjolla vain sitä perus-Liptonia.

    • Reply sateenmuru July 19, 2015 at 7:56 AM

      Kiitos, Jenni, kommentista ja vinkistä! Olen tätä teevalikoiman esilletuontia miettinyt itsekin, ja nyt kun asiasta mainitsit, niin mietin syvällisemmin edellisellä kahvitauollani Kensingtonissa, ja taisin löytää ratkaisun – juon itsekin silloin tällöin teetä, joten ymmärrän myös teenjuojien tuskan tässä kahvifriikkien maailmassa.

  • Reply lena / london and beyond July 18, 2015 at 12:17 PM

    Hauskaa pohdintaa kahvitauoista. 🙂 Nordic Bakery on yksi Matteon suurista suosikeista Lontoossa ja suunnataan sinne aina tasaisin väliajoin. Se on tosi kiva paikka rauhoittua, mutta myös nauttia maistuvista korvapuusteista jotka italianolle maistuvat oikein hyvin. 😀

    • Reply sateenmuru July 19, 2015 at 7:58 AM

      Kiitos, Lena! Meilläkin nämä suomalaiset jutut on ennemmin talouden brasilialaisen puoliskon mieleen aina: eilen piipahdettiin Kensingtonin Skandiumissa tarkkailemassa pohjoismaalaista huonekalutyyliä! 🙂

    Leave a Reply