Matkat, Saksa

Palais Esplanade, Hampuri

Kun ajattelen Saksaa, ajattelen Bachin pianomusiikkia, Goethen kärsimystarinoita ja Mannin epookkeja. Kun ajattelen matkailijan Saksaa, en ajattele Untergrundbhaneja, en jaettua Berliiniä, en toisen maailmansodan tuhoja: ajattelen hevosvankkureilla suoritettavia taipaleita, salkkujaan kantavia kauppamatkalaisia, keskiaikaisia pikkukyliä.

Niinpä olin erityisen ihastunut, kun astuin sisään  vanhanajan matkahyveitä huokuvaan Palais Esplanaden sviittini Hampurissa.

Carl Ludwig Wimmelin kattohuoneisto sopii vanhanajan tunnelmasta pitäville matkalaisille.

Tämä taisi olla ensimmäinen kerta, kun minut otti vastaan hedelmäasetelma hotellin pöydällä! Huoneesta löytyi myös baarikaappi ja kahvinkeittovälineet.

Palais Esplanade rakennettiin vuosina 1825-1828. Rakennus oli aikanaan mahtipontisen komea, ja se rakennettiin paikalle, jossa oli aikaisemmin sijainnut Hampurin kaupunginmuuri. Rakennuksessa on aikojen kuluessa sijainnut niin asuinhuoneistoja kuin silmärääkäri sekä yskonnollisia yhteisöjä. Nykyisessä Art Nouveau -salissa taas sijaitsi veden terveysvaikutuksiin luottava parantola.

Nykyisin Palais Esplanade on osa neljän tähden Baseler Hofia, joka on yksi viimeisistä suuremmista perheomisteisista hotelleista Hampurissa. Sisäänkirjautuminen tapahtuu Baseler Hofin vastaanottoaulan puolella: täällä minulle ojennetaan avain naapurirakennuksessa sijaitsevaan Palais Esplanadeen sekä kolmen päivän lippu Hampurin julkisiin liikennevälineisiin.

Baseler Hofin matkalipuilla oli kätevä liikkua Hampurin hyvin toimivaa julkista liikennettä käyttäen.

Ylimmän kerroksen Palais Esplanaden sviittini on nimetty Carl Ludwig Wimmelin mukaan, ja täällä vallitsee sykähdyttävällä tavalla vanhan ajan tuntu. Arkkitehti Wimmel vastasi Esplanadeen vuosina 1827-1830 tehdyistä klassisista muutoksista.

Kirkas auringonvalo paistaa ullakkohuoneistoni makuuhuoneen ikkunasta kattoparrujen alla sijaitsevaan sänkyyni. Olohuoneen istumaryhmän eteen on aseteltu hedelmiä nälkäiselle matkalaiselle ja sivupöydältä löytyy kristallipullo väkevältä tuoksuvaa alkoholijuomaa. 

Makuuhuone kattoparruineen oli ihastuttava.

Minulle jäi arvoitukseksi mitä juomaa karahvi sisälsi. Ehkäpä joku teistä tietäisi?

Pidin kylpyhuoneen värimaailmasta!

Pidin kylpyhuoneesta niin paljon, että huomasin ensimmäistä kertaa elämässäni panostavani vesihanojen kuvaamiseen.

Saippuatuotteet olivat Palais Esplanadella laadukkaita ja niitä oli tarpeeksi.

Tein pari tuntia töitä inspiroivassa nurkkauksessani, minkä jälkeen lähdin metsästämään ruokaa Hampurin kaduille.

Ihaninta huoneessani on korkean ja vanhan lipaston hallitsema työnurkkaus sekä violetin ja vihreän sävyin sisustettu tyylikäs kylpyhuone. Myöhemmin, Esplanaden kokolattiamaton peittämiä käytäviä kävellessäni, näen vilaukselta myös muita, kauniilta näyttäviä, eri värisävyin sisustettuja hotellihuoneita.

Työskenneltyäni muutaman tunnin yksityisessä palatsissani – siltä ullakkohuoneeni hotellin hiljaisuuden vuoksi tuntuu – yllätyn laskeutuessani hissillä katutasolle: pianomusiikki täyttää käytävät, ja suuri juhlasali on täynnä juhlapukuisia aikuisia. Valitettavasti tilaisuus oli yksityinen, muuten olisin mieluusti käynyt nappaamassa lasin kuohuvaa ohi viilettävien tarjoilijoiden kannattelemilta tarjottimilta.

Jätän Palais Esplanaden juhlatunnelmat oven taa, ja astahdan Hampurin kaduille, valmiina tutkimaan pimenevää miljoonakaupunkia.

Ihanat kylpyhuoneen kaakelit inspiroivat myös harvinaisempaan jalkaterä kuvaan Instagramini puolella.

P.S. Kiitän Palais Esplanadea mahdollisuudesta pikanttiin vierailuun! Palais Esplanade onkin osa Sateenmurun historiallisten hotellien sarjaa. Yhteistyö ei vaikuta kirjoituksen sisältöön, sillä valitsen sarjaan vain kulttuurisesti tai historiallisesti merkittäviä kohteita, joiden tunnen takaavan inspiroivia hetkiä paitsi omilla, toivoakseni myös lukijoideni matkoilla. Perinteikkäät hotellit ovat osa eurooppalaisen matkailun historiaa, ja tätä pernnettä toivon kirjoituksillani tukevani. Hyvää matkaa siis, Sateenmurun lukija, Hampuriin!

Hotel Info

Palais Esplanade kotisivut

Huoneet alkaen n. 70 € per henkilö

info@baselerhof.de

You Might Also Like

22 Comments

  • Reply Heli / Heli voyage March 19, 2017 at 5:19 PM

    Onpa kaunis hotellihuone. Vinokattoiset ullakkohuoneet (ja -asunnot) ovat ylipäätään mun mieleen. Työ vie mut aina pari kertaa vuodessa Hampuriin, joten pitääkin laittaa tämä vinkki talteen ja tarkastaa seuraavalla kerralla jos voisikin yöpyä täällä.

    • Reply sateenmuru March 20, 2017 at 5:33 PM

      Kiitos kommentista, Heli! Olen itsekin ullakkohuoneiden ystävä. ^_^ Ja suosittelen Palais Esplanadea, täällä näytti myös olevan paljon erilaisia huonevaihtoehtoja tarjolla.

  • Reply Teija / Lähdetään Taas March 21, 2017 at 12:50 PM

    Onpa jotenkin söötti sisustus! Ihana tuo karahvi. Jäi heti kiinnostamaan, mitä juomaa se sisältää 🙂

    • Reply sateenmuru March 22, 2017 at 8:55 AM

      Kiitos kommentista, Teija! Kyllä, sisustus oli hurmaava. ^_^ Pullon sisältöä minun piti testata iltasella, mutta se sitten jäi – aika tujakan tuoksuista oli!

  • Reply Maria / Tinytrek March 22, 2017 at 9:41 AM

    Oi miten kaunis hotellivalinta osunut 🙂 Hintakaan ei ihan päätä huimaa tasoon nähden! Olisi kiva tietää lisää pikku nippelihintatietoja kuten vaikka tuon julkisen liikenteen lirpake

  • Reply sateenmuru March 22, 2017 at 10:03 AM

    Kiitos kommentista, Maria! Tuo julkisen liikenteen lirpake tosiaan tarjottiin hotellin puolesta, ja se osoittautui todella hyväksi pikkulisäksi: päivälipun hinta Hampurissa kun näyttäisi olevan 3,20 – 8,70 riippuen vyöhykkeiden määristä.

  • Reply Kohteena maailma / Rami March 22, 2017 at 7:53 PM

    Hampuri kuuluu sarjaan, pitäisi käydä. Tuollainen vanha perinteitä huokuva hotelli olisi varmasti hyvä valinta. Harmi kun et päässyt nauttimaan yksityistilaisuuden soitosta.

    • Reply sateenmuru March 25, 2017 at 9:27 AM

      Kiitos kommentista, Rami! Täällä todellakin historia huokui, etenkin juuri iltasella, kun pianomusiikki kaikasi käytävillä!

  • Reply Arto / Cocoa etsimässä March 24, 2017 at 11:14 AM

    Sen kerran kun olen Hampurissa käynyt ei ollut ihan tuollaista huonetta käytössä. Valitettavasti.=) Hieno!

    • Reply sateenmuru March 25, 2017 at 9:28 AM

      Kiitos kommentista, Arto! Niinpä, tämä oli kyllä hyvä hotellilöytö omalle ensivierailulleni Hampurissa!

  • Reply Paula - Viinilaakson viemää March 25, 2017 at 4:22 AM

    Olipas persoonallisen näköinen huone! Tosi kivaa vaihtelua ja voisin hyvinkin mielelläni yöpyä vastaavassa. Joskus huomaa miten pienillä asioilla, kuten kaakelin kuvioinnilla voi saada noin paljon ilmettä huoneeseen.

    • Reply sateenmuru March 25, 2017 at 9:29 AM

      Kiitos kommentista, Paula! Juu, huone oli aika rohkean persoonallisesti sisustettu – keltainen on ainakin omasta mielestäni vähän vaikea väri. Mutta hyvin toimi! Ja tuo kylpyhuone ja kaakeleiden hurma… 🙂

  • Reply Anna | Muuttolintu.com March 25, 2017 at 8:08 AM

    Onpahan taas persoonallisen näköinen, söpö huone! Ullakkohuoneet on ihanan tunnelmallisia. Eikä hintakaan ole paha. Teet kyllä loistavia valintoja 🙂

  • Reply sateenmuru March 25, 2017 at 9:31 AM

    Kiitos kommentista, Anna! Niin, oli ihana kivuta tännä omaan ullakkohuoneen rauhaan. Ihmettelen välillä itsekin, että onneksi netin perusteella on löytynyt aina niin hyviä hotelleita blogiin – kop, kop, koputettava puuta, ettei onni käänny! 🙂

  • Reply Merja / Merjan matkassa March 25, 2017 at 1:44 PM

    Onpas kaunis hotellihuone ja viehättäviä yksityiskohtia. Hampurissa en ole käynyt, mutta siitä on kyllä ollut puhetta. Äitini hyvä ystävä asuu siellä ja olisi mukava mennä häntä katsomaan. Täytyypä pitää nämä sinun Hampurin hotellivinkit mielessä. Hintakaan ei ollut paha.

    • Reply sateenmuru March 27, 2017 at 5:02 AM

      Kiitos kommentista, Merja! Kannattaa piipahtaa Hampurissa, etenkin jos siellä on tuttuja: osaavat näyttää kivoja paikkoja. Oma vierailu jäi hieman pintapuoliseksi, mutta oli silti mukava nähdä vähän edes! 🙂

  • Reply Anna | Tämä matka March 25, 2017 at 4:58 PM

    “Kun ajattelen Saksaa” ajattelen Mersuja, Bemareita ja Audeja joita voin ajaa 250 lasissa autobaanaa. Ajattelen epäterveellistä ruokaa ja suomeksisanottuna kaljaa 😀

    Ihanan keltainen makuuhuone. Itselläni oli aikoinaan Kruununhaassa Helsingissä asunto, jossa makuuhuone oli maalattu lämpimän keltaiseksi. Se oli kuin hunajakenno. Siellä nukkui hyvin!

    • Reply sateenmuru March 27, 2017 at 5:05 AM

      Haha, hauska kommentti, Anna! Jos jokin auto tulee itselle Saksasta mieleen, niin se on vanha kuplavolkkari, jolla ehkä pääsisi melkein satasta autobaanalla! 😀 Kiva, että keltainen viehättää, itselle se on vähän vaikea väri, joskin täällä se ei tuntunut silmään liian räikeältä. P.S. Äitini aikoinaan sisusti yhden huoneen keltaisella, ja huone kantaa yhä nimeä “pääsiäishuone”…

  • Reply Ariela/Andalusian auringossa-ruokamatkablogi March 25, 2017 at 5:34 PM

    Oi, miten upean tunnelmallinen paikka!

    • Reply sateenmuru March 27, 2017 at 5:05 AM

      Kiitos kommentista, Ariela! Palais Esplanadessa oli tosiaan tunnelmaa. ^_^

  • Reply Lena / London and beyond March 26, 2017 at 11:38 AM

    Ihan mun näköinen hotelli, menisin ehdottomasti jos olisin Hampurin suunnilla. Ihanaa vaihtelua ketjuhotelleille. Ehkä tulee Hampurissa käytyä muutenkin jossain vaiheessa. Tavallaan lähellä, mutta Düsseldorfista on sinne kuitenkin 4 tunnin matka junalla. Olen kuitenkin kuullut siitä paljon hyvää, ja etenkin ravintolatarjonta kiehtoo.

  • Reply sateenmuru March 27, 2017 at 5:08 AM

    Kiitos kommentista, Lena! Juu, noi Saksan kaupunkien etäisyydet ovat yllättävän suuret. Suosittelen Palais Esplanadea, täällä oli kiva aamiainenkin leipäkoreineen. Tosin jos pienen lapsen kanssa olet liikenteessä (ja ilman kantoaupua), niin kannattaa varmistaa mihin kerrokseen asti hissit kulkevat! Tänne pääsi melkein hissillä, viimeiset kapeahkot kierreportaat sai sitten kävellä.

  • Leave a Reply