Lontoo, Ruoka ja juoma

Rosie’s Deli Café, 14 Market Row, Brixton Village

Rakkaussuhteeni Brixtonin kanssa ei roihahtanut ilmiliekkeihin heti ensisilmäyksellä: ehei, kun saavuin kaupunginosaan ensimmäisen kerran taivas muuttui yllättäen harmaaksi ja tihkutti vettä utuna niskaani, kun taas Chiswick, josta juuri saavuin asuntoa metsästämästä oli ollut aurinkoisen iloinen, viihtyisä, ja sanalla sanoen täydellinen mitä tulee minkäänlaisiin pitkäaikaissuunnitelmiin.

Mutta elämällä on miellyttävä tapa antaa meille opetuksia maailmasta. Tai no, tässä tapauksessa Lontoosta, ja päädyin kuin päädyinkin lopulta vuokraapaan piskuisen yksiön Brixtonista: soman ja pienen asunnon minulle ja miehelleni uusia seikkailuita silmällä pitäen.

Kuten lukijani Dublinin ajoilta ovat saattaneet panna merkille, olemassaoloni pyörii pitkälti kahvin ympärillä. Uskon, että onnistuisin asettumaan mihin tahansa maailman kolkkaan, jos hyvän kahvin saatavuus vain on taattu: tämä on todistettu niin Kapkaupungin urbaaneiden paahtimoiden kuin suomalaisen korpimaan mökkiolosuhteidenkin voimin.

Suomalaista maisemaa täydellisen kahvikupin nauttimiseksi.

Suomalaista maisemaa täydellisen kahvikupin nauttimiseksi.

Vei muutaman päivän ennen kuin pystyin orientoitumaan uuden asuinalueeni kahvitarjonnan tutkimiseen. Oli odotettava matkalaukkujen saapumista, oli vierailtava keskustassa, ja oli vain lojuttava sohvalla viltin alla kirjaa lukien, kun sade valui loppumattomana norona ikkunaruutuja vasten.

Vihdoin, löytääkseni lauantaiaamuisen kofeiiniannokseni, suuntasin kulkuni Brixtonin kauppahalliin, eli Brixton Villageen.

Olin lukenut paikasta paljon paikallisilta blogisivuilta ja virallisemmilta instituutioilta, ja kaikki hehkuttivat kauppahallin olevan alueen kohokohta: tänne saavutaan ihan joen pohjoispuoleltakin vain syömään ja nauttimaan. Matkalla kauppahalliin pistäydyin myös antikvariaatissa: pitkä kirjojen kattama tila, joka päättyi vihreällä kankaalla peitettyyn sohvaan. Hyllyiltä löytyi niin fiktiota kuin filosofiaakin, matkailua, arkkitehtuuria, taidetta ja runoutta. Asiat uudessa, brixtonilaisessa elämässäni alkoivat näyttää paremmilta, huomattavasti paremmilta. Ja vaikka ulkona harmaan kolea sää jatkoi pinttynyttä olemassaoloaan ja sade taivaalta norumistaan, sisäisesti aloin tuntea sitä lämmön pientä hehkua: ehkä kenties sittenkin, jonain päivänä, voisin kuulua Brixtoniin.

Joten kun paikallinen kirja-annosten saanti oli taattu, oli aika turvata kofeiinin lähde.

Pieksämäki.

Pieksämäki.

Kun astuin sisään kauppahalliin, minua ei ottanut vastaan ihan sellainen näky kuin olin odottanut. Olen nimittäin kotoisin savosta, alueelta, joka on kuuluisa markkina- ja kauppahallikulttuuristaan, ja olen jopa viettänyt helteisiä kesäkuukausia myyden vihanneksia torilla (muisto pomostani usuttamassa minua huutamaan keuhkot pellolle Moskovan torin tyyliin, josta nainen itse oli vastikään saapunut Suomeen maanviljelijäyrittäjäksi, saa yhä myötähäpeän hien kihoamaan iholleni. Mutta, huomautan ja huomautin myös tuolloin, me emme seisseet lähimainkaan Moskovan torilla, vaan keskellä viiden kojun kansoittamaa Pieksämäen toria, missä ainoat asiakkaat olivat oudon huudon peloittelemat ja siten karkuun vikkelästi vanhoilla kintuillaan kipittävät länkäsääriset mummelit. Lukioaikaan Kuopion kauppahalli oli mieluisa sielunlämmittäjä, ja siellä, näin ainakin muistelen, eläkeläispapparaiset turisivat kahvikuppiensa äärellä kun taas mummot tarkastivat tarkoilla silmillään ja näpeillään jokikisen leivän laadun erikseen. Nyttemmin olen kuullut, että kauppahalliostelusta on tullut suosittua myös nuorempien kaupunkilaisten keskuudessa erityisesti Helsingissä.

Brixtonin kauppahalli (ja ilmoitan jo tässä vaiheessa, että kauppahallissa ei ole ainoastaan kaksi eri suuntaan johtavaa käytävää kuten Suomessa olemme tottuneet, vaan useita risteileviä poikkikäytäviä, ja jopa kaksi erillistä rakennusta, mutta miellän tämän kokonaisuuden kuitenkin Brixtonin kauppahalliksi yksikössä) sijaitsee Brixtonin maanalaisen sisäänkäynnin lähellä, ja ennakko-oletukseni tähän sisäänkäyntiin pohjaten olin kuvitellut myös kauppahallin olevan vilkas, jopa kaoottinen.

Mutta ei, ensimmäisellä käytävällä vain yksi asiakas nosteli vihanneslaarista jotain outoa hedelmää suureleisesti sieraimilleen. Muuten käytävillä oli rauhallista. Ruokaa, kahvia, vaatteita, käsityötuotteita ja desgnia tarjottiin käytävien reunustamissa putiikeissa, joiden tuotteet edustavat kulttuureita lähes jokaisesta maailman kolkasta, kaikki vieri vieressä, houkuttelevan näköisessä rivistössä. Oli jokseenkin varhainen lauantaiaamu, joten paikalle oli saapunut vasta vain tomerimmat kansalaiset (a-hem!), mutta voin kuvitella, että lounasaikaan ja viikonloppuisin kauppahallin tunnelma alkaa lähennellä maanalaisen ruuhkaisaa sisäänkäynnin tunnelmaa.

Tulen varmasti Lontoossa asumiseni aikana kirjoittamaan lisää Brixtonin historiasta, kauppahallin yli kahdestakymmenestä ravintolasta ja kahvilasta, ja kaikista niistä vintage- ja ruokamarkkinoista, joita alueella järjestetään. Mutta nyt, pistäydytään Brixton Villagen Rosie’s Deli and Caféssa.

Rosie's Deli Café, käykää sisään olkaa hyvät.

Rosie’s Deli Café, käykää sisään olkaa hyvät.

Rosie on hämärästi valaistu pieni kahvila, jonka maalaismaisia puupöytiä koristavat tuoreet ja hennonvalkoiset kukkaset. Yhdellä seinällä on julisteita ja kirjoja, toisella valikoima hilloja, teelajeja ja keittiövälineitä kotiin ostettaviksi. Esillä on myös kahvilan omistajan, Rosie Lovellin keittokirjoja, joihin tutustun kernaasti tarkemmin, sillä tiskillä komeili niin mehevän näköisiä kakkupaloja ja leivonnaisia, ja leipäkori pursusi rapeakuorisia leipiä.

Tästä leivästä viipaloitiin pala mieheni munakokkelin höysteeksi, minä tyydyin portugalilaiseen herkkuun nimeltä pastel de nata: viime kerran, kun tätä herkkua sain, portugalilainen ystäväni oli tehnyt niitä ja ne olivat sanalla sanoen herkullisia. Siitä saakka olen halunnut myös itse kokeilla tämän kreemipohjaisen herkun valmistamista, mutta kun nyt kerran löysin puodin, josta niitä saan vaivatta, voin siirtyä seuraavaan kohtaan kokeilemattomien herkkujeni listalla.

Rosien tila oli korkea, mutta pienehkö.

Rosien tila oli korkea, mutta pienehkö.

Rosie'sta saa ostettua myös kotiinviemisiä.

Rosie’sta saa ostettua myös kotiinviemisiä.

Pastel de Nata on yksinkertainen mutta maukas prtugalilainen piiras.

Pastel de Nata on yksinkertainen mutta maukas prtugalilainen piiras.

Tilasin maitokahvin, joka tarjoiltiin lasista somalla vanhanaikaisella tassilla, juuri niin kuin pitääkin. Ja lusikka! Sillä jos kiinnität huomiota lusikkaan, joka yleensä vain lojuu kahvisi vieressä, niin lusikan on oltava erityinen. Ja sitä se oli. Se oli niin pikkuinen, se oli kultainen ja siro, se oli söpö! Ja sen päässä oli pieni veistos: tuntui lähes siltä kuin olisin saapunut lapsen mielikuvitteellisille teekutsuille. Mutta kaikki oli totta, ja myös todellinen henkilökunta oli ystävällinen ja, voih, kahvini oli mitä herkullisin ja jätti pehmeän tunnun suuhuni – kuin kissanpojan samettiset tassut olisivat hyväilleet makunystyröitäni.

Tässä valokuva lusikasta.

Tässä valokuva lusikasta.

Kahvilassa on hieman Etelä-Euroopan tuntua, kenties pastel de natasta, kenties puupenkkien ja -pöytien hallitsemasta hämyisestä tilasta johtuen, tai kenties kaikki johtuikin kirjahyllyistä ja kukkuroillaan olevista leipäkoreista.

Tämän somuuden ja viihtyisyyden yliannostuksen jälkeen olin jälleen valmis astumaan alakuloiseen ja koleaan Brixtoniin odottaen jo valmiiksi seuraavaa kertaa, seuraavaa kahvikupposta Brixtonin kauppahallissa. Ja huomasin Rosie’ssa myös Prosecco-pulloja viilentymässä jääkaapissa, joten tiedän tarkalleen, missä juhlin ensimmäistä kertaa Lontoossa, kunhan juhlan aihetta ilmenee.

Rosie'sin somia kukkasia sään aiheuttamaa alakuloa lieventämään.

Rosie’sin somia kukkasia sään aiheuttamaa alakuloa lieventämään.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply