Lontoo UK, Matkat

Viimeiset päivät Lontoossa, osa II, sunnuntai

Sunnuntai

8.20 – 9.00 Koko Lontoossa asumisen aikana minä ja aisaparini emme onnistuneet löytämään samanlaista turvasatamaa alakuloisten sunnuntaiaamujen hersyttäjäksi kuin Dublinin aikojen Brother Hubbard. Tänään tarkoituksena oli käydä Brixtonin kauppahallin Federation Coffeessa aamukahvilla ja aamiaisella siinä toivossa että viimehetken vapahtaja olisi saapunut, mutta lopulta tulimme siihen tulokseen, että emme halunneet kakkua aamupalaksi. Söimme kotona jugurttia. Smoothie-kone on jo Suomessa.

9 – 13 Kellonajat ovat nyt jotakuinkin noin aikoja koska puhelimeni akku oli loppu koko päivän, ja latasin sen vasta illaksi. Sivuhuomio: tein päätöksen ostaa taskukello.

1800-luvun kaiverrus Sligon herttuan asunnosta, Delphistä, Connameran kukkuloiden ympäröimänä. Asunto on nykyään Delphi Lodge hotelli.

1800-luvun kaiverrus Sligon herttuan asunnosta, Delphistä, Connameran kukkuloiden ympäröimänä. Asunto on nykyään Delphi Lodge hotelli.

Aisapari ryhtyi siivoamaan asuntoa teljeten minut alakerran työhuoneeseen sillä varjolla, etten osaa siivota tarpeeksi hyvin. Yleensä kiivastun taitojeni vähättelystä, mutta tällä kertaa en pannut pahakseni. Asiaa puntaroidessani tulin siihen tulokseen, että siivoustaidottomuus on pelastanut minut monta kertaa likaiselta työltä: kuten ensimmäiseltä ”oikealta” työltäni hotelliapulaisena Irlannissa. No hyvä on, kerron miten siinä kävi: vähitellen, erinäisten välikohtausten (kuten maalausten lasisuojan huonekaluvahalla kiillottaminen) jälkeen minut siirrettiin kotitalouksellisista tehtävistä 7-vuotiaan hotellin omistaijien tyttären pianonsoitonopettajaksi ja yleiseksi seuraneidiksi. Joskus sain myös kunnian koristella hotellin keittiöstä vieraspöytiin lähtevät annokset timjamilla.

Mutta, asiaan. Kirjoitin siis eilisen, eli lauantain päiväkirjamerkinnän, minkä jälkeen edes jonkin sortin vaimomateriaalia osoittaakseni kävin jynssäämässä toiletin hyllyn ja lavuaarin.

Lontoon helteet ovat muuttuneet tihkusateeksi ja koleaksi ilmanalaksi, mikä on tietysti ilahduttava uutinen, kun kaikki vankemmat ja sateenpitävät vaatekerrat ovat jo matkalla Suomeen – tietysti minun pakkausvelvollisuuksieni tuloksena. Puolilta päivin säätilanne kuitenkin parani sen verran, että kerrospukeutuneina hellevarusteisiin, uskaltauduimme ulos perinteisille Herne Hillin dumplingseille. Nämä dumplingsit ovat hyviä (joskaan minulla ei ole montaa vertailukohdetta), mutta enemmän minua viehättää tässä lounaskaupankäynnissä pieni hetki sosiaalista kanssakäymistä. Olen nimittäin Lontoossa asuessani tehnyt töitä freelancerina, joten työn kautta uusiin ihmisiin tutustuminen (Lontoon eri kirjastojen ja kirjakauppojen haarat ovat varmasti jo täyttyneet punatukkaisen saparopään liiallista tuttavuutta kaihtavista työntekijöistä) on ollut mahdottomuus. Mutta dumplingseja myyvään naiseen olen onnistunut luomaan jonkinlaisen kontaktin, ja kerran, kerran olen Brixtonin lähikaupan kassajonossa päässyt tervehtimään jotakuta, jonka tunnen.  Mutta nyt, jääkää hyvästi dumplingsit ja dumplingseja myyvä nainen!

Kasvisdumplings: neljä kappaletta (tosin saan aina yhden ekstraa!) kolmella punnalla.

Kasvisdumplings: neljä kappaletta (tosin saan aina yhden ekstraa!) kolmella punnalla.

13 – 15.30 Vaikka sää oli sateisen synkeä, päätimme kävellä Herne Hillin ruokatorilta vartin matkan päässä sijaitsevaan Dulwich Picture Galleryyn. Kyseessä on maailman ensimmäinen julkinen taidemuseo, jonka seinillä roikkuu mm. Rubensia, Rembrandtia ja Proudhonia, vaihtuvassa näyttelyssä oli esillä minulle ennestään tuntemattoman, ympäristöään tarkan tunnelmallisesti tallentavan Raviliouksen töitä. Haluamatta sanoa mitään pahaa itse galleriasta viihdyttävin kokemus oli nähdä itse rakennuksen kaareva kattorakenne, joka on inspiroinut Britannian  punaisten puhelinkoppien kattokuvun muodon! Kyllä, totta se on: jos et vielä tiennyt, että Sateenmuruun on helppo tehdä vaikutus, niin nytpähän tiedät.

Ruokatorin ja gallerian jälkeen lähi-Sainsburyyn: sunnuntain lehdet, viimeistä kertaa. Huoh. Nämä viikonlopun Guardianit ja Timesit ovat yksi suurin syy, miksi jään kaipaamaan Lontoota.

Dulwichin Picture Gallery on maailman ensimmäinen julkinen taidemuseo.

Dulwichin Picture Gallery on maailman ensimmäinen julkinen taidemuseo.

Dulwich Picture Galleryn puhelinkopin katon inspiroinut kattorakenne.

Dulwich Picture Galleryn puhelinkopin katon inspiroinut kattorakenne.

Puhelinkoppi.

Puhelinkoppi.

Ja vielä tämä mielenkiintoinen yksityiskohta pienoiskoossa.

Ja vielä tämä mielenkiintoinen yksityiskohta pienoiskoossa.

15.30 – 17.00 Lehtien lukua, sähköposteihin (4 kpl!) vastailua. Skypetys vanhemmille ja siskolle, jonka elämässä tapahtui jännittävä hetki jyväskyläläisen sisävesilaivan syttyessä tuleen. Tai no, ei se nyt ihan tuleen syttynyt, mutta hauska juttu kuitenkin. Aisapari kokkaan brasilialaisen sunnuntaiaterian. Huomenna päätän skarpata, ja avittaa…tai ehkä sitten Suomessa, kun uuni ja hiiva ja jauhot toimivat kuten oletankin niiden toimivan…

17 – 18 Ah, ihanaa valkosipulista riisiä myskikurpitsalla ja pavuilla Seinfeldin parissa. Yritämme jättää sivuseikaksi yhden jakson lievän rasistisen sivujuonteen. Samastun Georgeen.

18 – nyt, kellon käydessä 00.41, joskin tietokoneeni kello jätättää noin 15-18 minuuttia. Räpellämme koneillamme, luen hieman, jatkan räpeltämistä. Ja tässä olen. Hyvää yötä!

Tässä vielä kuva brasilialaisesta kotiruoasta: papuja, valkosipulista riisiä ja myskikurpitsaa salaatin ja omeletin kera.

Tässä vielä kuva brasilialaisesta kotiruoasta: papuja, valkosipulista riisiä ja myskikurpitsaa salaatin ja omeletin kera.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply